Keikat 2019

Melodisen popin MUSAKLUBI

pe 4.1.2019


Uusi vuosi alkaa popparibändin ja illan solistivieraan Seppo Tammilehdon seurassa. Seppo Tammilehto aloitti uransa tamperelaisen Alwari Tuohitorven rumpalina ja laulajana jonka jälkeen hän on tehnyt pitkän uran sooloartistina, säveltäjänä ja sanoittajana ja voittanut mm. Seinäjoen Tangomarkkinoitten sävellyskilpailun. Hän on myös ollut Beatles-musiikkiin erikoistuneen Beat Line bändin laulajana, joten eiköhän niitäkin kappaleita Popparissa kuulla. Seppo on tehnyt myös Veksan kanssa vuosien mittaan duo-keikkoja joten akustista musiikkiakin kuuluu illan teemaan. Popparibändi soittaa omaa suosittua rytmimusiikkiaan ja varmaan kuullaan joitakin kappaleita bändin uuden suosikkisoittimen ukulelen säestyksellä.


Popparibändissä:
Ari Oinonen,
Arska Vesterinen,
Veksa Nyberg
ja Juha Ahtilinna,

klo 19.00-21.00, liput 10€.

Dixie Fried

pe 4.1.2019
Keltinmäen paras Western Swing-yhtye: DIXIE FRIED, tekee keikan ravintola Popparissa perjantaina 4.1.2019.

Energisestä, svengaavasta ja hyväntuulisesta esiintymisestään tunnettu bändi on perustettu 1983. Yhtye on tehnyt satoja keikkoja ympäri suomenmaan ja kolme LP-levyä. Aktiiviaikana 1983-1993 bändi esiintyi niin folk-, blues- kuin rockfestivaaleilla, klubeilla, ravintoloissa ja tanssilavoilla, ollen kaikkialla outo, mutta svengaava ilmiö! Ja vastaanotto oli yleisön joukossa kaikkialla positiivista, vaikka Texasin cowboyjazzia ei näillä leveysasteilla oltu juurikaan kuultu.

Yhtyeellä on peräti kolme soolosoittajaa (tai jopa neljä, silloin kun vakivierailija Peippo ehtii lennähtää mukaan). Viulu, haitari sekä klarinetti/saksofoni tuovat mukavan lisän perinteisten koskettimet-sähkökitara soolosoittimiin. Jyväskylässä yhtye harrasti myös katusoittoa asemakadun ja kauppakadun kulmassa. Yhtyeen musiikissa kuuluu Bob Willsín western swing; Carl Perkinsín rockabilly, ja stemmalaulu on niin korkealla tasolla, että kerran yleisön joukosta tuli kommentti: ”tämähän on kuin the Beatles! ”

Yhtyeessa soittavat:

Timo Lievemaa; laulu ja akustinen kitara.
Tommi Lievemaa: sähkökitara ja laulu
Olli Ranttila rummut ja laulu
Jukka Mäkelä: viulu, kissalauta, huuliharppu ja laulu (sekä tarvittaessa vasaradulcimer)
Petteri Pitkänen: koskettimet ja haitari
Jussi Siukola: kontrabasso
Martti Peippo (vakituinen puhaltajavierailija): saxofonit ja klarinetti.

Tätä herkkua saa harvoin. Hanki lippusi ajoissa!

The Boasters, Terve Hulluus & Nuoret Sankarit

la 5.1.2019

The Boasters


Drinking hard, dressing smart! Pikapuoliin ensimmäisen ep:nsä julkaiseva jyväskyläläistamperelainen The Boasters soittaa määrätietoista Oi!-/katupunkkia, joka on maustettu ripauksella Hurriganesia. Nautitaan oluen ja jalkapallon kanssa. Työviikolle arvoisensa päätös on se, kun pääsee laittamaan kuontalon kuntoon ja nauttimaan kunnon rock ’n’ rollista!

Terve Hulluus


Punkrockia Kuopiosta, ensimmäistä kertaa Jyväskylässä. Yksi 7″ julkaistu ja toinen tulossa vuoden 2019 aikana.



Terveiset Jyrki Kataiselle! #hankikamppajaasuntolaina

Nuoret Sankarit


Joensuulaisjyväskyläläinen Nuoret sankarit soittaa ankaraa rokkia perinteitä kunnioittaen, punk asennetta unohtamatta. Bändin äijät on monessa liemessä keitettyjä konkareita, joka näkyykin yhtyeen lavashowssa poikamaisena huumorina ja välillä rajumpanakin kettuiluna. Takataskusta löytyy useita julkaisuja, joista tuorein ”Lassie palaa autoon” -EP on poikinut ”Nuokkareille” kovaa nostetta ja pöhinää alan julkaisuissa. Räyh!


Mika Nuorva ja Soittorasia

ti 8.1.2019




Mika Nuorva ja Soittorasia Ravintola Popparissa ti 8.1. klo 22. Liput 8€ ovelta tai ennakkoon baarista.

Mahtavat Kotton Viitanen & Lady Little lämmittelevät roots-meiningillä n. klo 21 alkaen.

Luvassa vanhoja ja uusia lauluja isolla bändillä ja hyvällä meiningillä. Saattaa koskettaa sielun lisäksi myös tanssijalkaa.

Soittorasiassa:

Anna Voutilainen (saksofoni)
Esko Turpeinen (kitara)
Mikko Pellinen (kosketinsoittimet)
Ilona Rimpilä (basso)
Antti Rintala (rummut).

Mika Nuorva on keskisuomalainen laulaja-lauluntekijä, joka on tullut tunnetuksi viime vuosikymmenellä kolmen, runsaasti radiosoittoa saaneiden soololevyjensä myötä. Nyt ohjelmistossa on pitkän tauon jälkeen myös uutta materiaalia. Mikan uusin single “Linnunradan alla” julkaistiin marraskuun alussa.

Kotisivut: www.mikanuorva.com

Nuorisotyön vapaat jamit

ke 9.1.2019

Maagine + Turskan Barahdus

pe 11.1.2019
Popparissa karistellaan joulukinkut lantioilta kahden hienon bändin voimin. Illan starttaa näiden lakeuksien viihdyttävin baritonisaksofoni -duo, Turskan Barahdus ja sen jälkeen Maagine tarjoilee tykki annoksen tuoretta Suomisoulia.



Maagine on Jyväskylässä vuonna 2017 perustettu Suomisoul-yhtye. Nuorten huippumuusikoiden virtuositeetti ja yhteenhitsautunut rytmi, yhdistettynä laulaja Matti Halosen sekä kitaristi Tatu Lehdon nokkelasti kirjoitettuihin biiseihin, luovat yhtyeelle persoonallisen ja raikkaan soundin, jossa kaikuvat jokaisen muusikon omat vaikutteet, kuitenkin yhdistävänä tekijänään syvälle juurtunut groove.

www.facebook.com/maagineband/


Turskan Barahdus turauttelee katusoitettavia instrumentaalikäännös-iskelmiä ja kenties joskus omaakin ohjelmistoa.

https://www.facebook.com/TurskanBarahdus/

Jarkko Martikainen

la 12.1.2019


Kaksi keikkaa samana iltana: klo 19 ja klo 22.30!

Martikainen luo esiintyessään käsin kosketeltavan vahvan musiikkitunnelman, joka puhuttelee kaikenikäistä yleisöä.

Hän on monien kulttuurialojen mies, jonka tärkeimpänä maalina on aina ollut laulunteon, levytysten ja keikkailun kolmiyhteys.

Jarkko Martikainen tunnetaan YUP-yhtyeen säveltävänä ja sanoittavana laulaja-kitaristina 1987–2008. Vuonna 2004 alkaneen soolouran myötä lauluihin on tullut mukaan myös entistäkin pohdiskelevampia sävyjä.

Jarkko Martikainen julkaisi elokuussa 2018 viimeisimmän albuminsa ”Aina auki”, joka oli ilmestyessään virallisen albumimyyntilistan TOP-10 -listalla.


Spotify: Aina auki -albumi

LIPUT TIKETISTÄ:
Klo 19 keikan liput: https://www.tiketti.fi/jarkko-martikainen-poppari-jyvaskyla-lippuja/58599

Klo 22.30 keikan liput: https://www.tiketti.fi/jarkko-martikainen-poppari-jyvaskyla-lippuja/58600

Jarkko Martikainen Soolo

la 12.1.2019


Kaksi keikkaa samana iltana: klo 19 ja klo 22.30!

Martikainen luo esiintyessään käsin kosketeltavan vahvan musiikkitunnelman, joka puhuttelee kaikenikäistä yleisöä.

Hän on monien kulttuurialojen mies, jonka tärkeimpänä maalina on aina ollut laulunteon, levytysten ja keikkailun kolmiyhteys.

Jarkko Martikainen tunnetaan YUP-yhtyeen säveltävänä ja sanoittavana laulaja-kitaristina 1987–2008. Vuonna 2004 alkaneen soolouran myötä lauluihin on tullut mukaan myös entistäkin pohdiskelevampia sävyjä.

Jarkko Martikainen julkaisi elokuussa 2018 viimeisimmän albuminsa ”Aina auki”, joka oli ilmestyessään virallisen albumimyyntilistan TOP-10 -listalla.


Spotify: Aina auki -albumi

LIPUT TIKETISTÄ:
Klo 19 keikan liput: https://www.tiketti.fi/jarkko-martikainen-poppari-jyvaskyla-lippuja/58599

Klo 22.30 keikan liput: https://www.tiketti.fi/jarkko-martikainen-poppari-jyvaskyla-lippuja/58600

Frank Zappa Memorial Pancake Breakfast ( One Size Fits All )

pe 18.1.2019


15 vuotta Zappaa: FZMPB plays One Size Fits All


Vuonna 2004 perustettu Frank Zappa Memorial Pancake Breakfast juhlistaa 15­-vuotista taivaltaan tekemällä viiden konsertin mittaisen kiertueen alkuvuonna 2019. Kiertueella yhtye esittää Zappan One Size Fits All -levyn kokonaisuudessaan, muiden Zappa-klassikoiden lomassa. Yhtye esiintyy Popparissa nyt kolmatta kertaa.

Harvakseltaan keikkaileva yhdeksänhenkinen yhtye on esiintynyt aiemmin mm. Saksassa Zappanale-festivaaleilla 2008, sekä Keitelejazzien pääkonsertissa 2011 ja 2016. Keskisuomalainen arvioi Lutakon konserttia joulukuussa 2012 näin: ”Supisuomalainen Frank Zappa Memorial Pancake Breakfast omistautuu sitkeästi mestarin musiikille, ja tekee sen vakuuttavan kunnianhimoisesti, mutta samalla myös Zappan usein rasvaiseksi äityneellä huumorilla ilakoiden…näin huolella rakennetun produktion tuominen Suomen keikkapaikoille on melkoinen kulttuuriteko.”

Frank Zappa Memorial Pancake Breakfast on

Antti Koivula (laulu)
Janne Toivonen (trumpetti)
Petteri Hietamäki (saksofoni)
Heikki Tuhkanen (pasuuna)
Olli Kari (marimba, vibrafoni)
Iikka Kotaja (koskettimet, laulu)
Mikko Enqvist (kitara)
Antti Kivimäki (basso, laulu)
Joni Leino (rummut)

femme balba + Huuma

la 19.1.2019


Pöytälaatikkolaulut ja uskallus saivat bensaa liekkeihinsä oikeassa seurassa.
Ajan viimein tultua kypsäksi muodostui femme balba. Räävittömän räyhäkästä energiaa ja pelotonta, suoraa tekstiä korvamatomelodioilla elämän epäkohdista ja epäoikeudenmukaisuudesta, suurista suruista ja iloista. femme balban musiikissa yhdistyvät kippeet tekstit ja keppeet melodiat.

”Mikä mussa sua pistää vituttaa, On etten pelkää mitään sun sanomaa. Pistäppä vaikka huoritellen Kun argumentit sulta loppuu kesken.”

Emma Balbatsu – Laulu
Eero Salonlahti – Kitara
Jaakko Penttilä – Kitara
Kalle Saarelma – Basso
Aaro Laitinen – Synat
Vili Kallonen – Rummut


Huuma on viidestä kaveruksesta koostuva bändi, joka tarjoilee monipuolista ja iloisen tanssittavaa suomipop/rockia. Biisit ovat koskettavia tarinoita elämän iloista ja suruista puettuna kauniiseen melodiaan. Bändin musiikki syntyy yhdessä tekemisen ja soittamisen ilosta.

Aleksi Nissi – Laulu + kitara
Kim Miettinen – Kitara
Väinö Liinamaa – Basso
Jukka Puolakka – Rummut
Pauliina Puustinen – Koskettimet

Jazz Jkl Live: Antonio Flinta Quartet

to 24.1.2019


Jazz Jkl Live -konserttisarjan kevätkausi käynnistyy lämpimällä eurooppalaisella tuulahduksella, kun Popparissa konsertoi italialainen Antonio Flinta Quartet. Huippuvierailu on osa yhtyeen kahdeksalle paikkakunnalle ulottuvaa Suomen-kiertuetta. Konsertti toteutetaan yhteistyössä Joensuun Jazzkerho -76:n kanssa, jonka järjestämillä keikoilla yhtye vieraili Suomessa muutama vuosi sitten.

Chilessä syntynyt ja vuodesta 1993 Italiassa asunut pianisti-säveltäjä Antonia Flinta on tehnyt pitkää kansainvälistä uraa omien yhtyeidensä kanssa. Flintan johtama trio laajeni kvartetiksi vuonna 2008, ja tällä kokoonpanolla levytyksiä on tehty kolme.

Kvartetin ohjelmisto koostuu Flintan puhuttelevista sävellyksistä. Monipolvisten sävellysten ohella kvartettikokoonpanon yhteissoiton intensiivinen vuorovaikutus ovat yhtyeenjohtajalle keskeisiä välineitä musiikin tekstuurien ja värien tutkimiseen. Flintan musiikissa vahva groove ja lyyrinen vapaan tilan käyttö ovat molemmat läsnä. Tuloksena on hienoa eurooppalaista jazzia mukavasti yllättävinkin maustein.

Antonio Flinta – piano
Luciano Orologi – tenori- ja sopraanosaksofoni
Roberto Bucci – kontrabasso
Claudio Gioannini – rummut

”Flinta is certainly one of those rare performers who are able to balance musical skills with heartfelt performances, going for a modern jazz twist that has a wide variety of new ideas.” –JazzCorner.com



https://www.antonioflinta.com/

Läskit Lokit & Konstaog

pe 25.1.2019


Läskit Lokit

Jyväskyläläislähtöinen Läskit Lokit julkaisi uuden ”Maailman Kovin” -EP:n marraskuussa. EP:n tuotannosta vastaa Pielmann ja kappaleilla vierailee Isse-Pappa, Rekami ja Suomen paras DJ Yollu. Koko kansan haittalinnut saapuvat julkaisukiertueellaan kotikulmille Jyväskylän Poppariin perjantaina 25.1.

https://www.facebook.com/laskitlokit

Konstaog

”Mulle musiikki ja räppääminen on terapiaa. Se on tapa käsitellä asioita ja samalla ylittää itsensä heittämällä teknisiä riimejä ja flow-kikkailuja. Nykyään mun käsitys siitä, miksi mä räppään on muuttunut paljon.

Mä haluan kertoa ihmisille elämästä, sen hyvistä ja huonoista puolista ja siitä mikä mulle on tärkeetä. Jos ees yks ihminen löytää samaistuttavia asioita mun biiseistä ja alkaa mahdollisesti ajattelemaan/kyseenalaistamaan omaa toimintaansa ja maailmaa ylipäätään, mun tehtävä ”räppärinä” on suoritettu. Mulla on ollut aina tarve vaikuttaa ja musiikki on selvästi se kanava, minkä avulla mä pystyn siihen parhaiten.”
-Konstaog

https://www.facebook.com/konstaog

Victoriani & Entäs Peltonen

la 26.1.2019


Keski- ja Etelä-Suomen parhaat indiebändit, Victorian ja Entäs Peltonen?, luovat täydellisen illan klo 22.30 Jyväskylän Popparissa!

Vuonna 2013 perustettu Entäs Peltonen? sekoittaa suomenkieliseen kitarapoppiinsa aimo annoksen funkfiilistelyä sekä rockvaikutteita.

https://www.facebook.com/entaspeltonen/
https://www.instagram.com/entaspeltonen/
https://open.spotify.com/artist/5yZcaFctThsrvk6uPOtZ8U

Victorian on päräyttävää englanninkielistä indierockia, joka tarjoaa vivahteita menneiltä vuosikymmeniltä aina diskosta ja popista hard rockiin asti. Vauhtia tai tunnelmaa ei tule puuttumaan.

https://www.facebook.com/victorianjkl/
https://www.instagram.com/victorianjkl/
https://open.spotify.com/artist/6u3kqjjpfsNL8BSKc6tAKw?si=CUxSueevTMKElQ1TdlScag

Lassi Friman Quartet

to 31.1.2019


Lassi Friman Quartet perustettiin alkuvuodesta 2018, alun perin tutkintokonserttia varten. Nyt yhtye tekee paluun Popparissa 31.1. Illan ohjelmisto sisältää Lassi Frimanin sävellyksiä sekä monipuolisen kattauksen jazz-standardeja.

Kokoonpano luottaa perinteiselle jazzille tyypilliseen akustiseen äänimaailmaan, jättäen paljon tilaa improvisaatiolle, omalle näkemykselle ja yhtyeen jäsenten väliselle kommunikaatiolle.

Lassi Friman – Kitara
Juho Leppänen – Piano
Hanna Turunen – Kontrabasso
Markus Snellman – Rummut

Melodisen popin MUSAKLUBI

pe 1.2.2019


Musaklubin teemana tänä iltana on 50-luvun rock ja 60-luvun alun pop-musiikki. Se on aika jolloin nykymuotoinen pop-henkinen rytmimusiikki alkoi kehittyä ja vallata maailman nuorison. Siltä ajalta löytyy monia helmiä jotka on levytetty uudestaan monia kertoja ja niitä esitetään jälleen tänä iltana. Lokakuussa alkanut bändin jäsenten omat valinnat jatkuvat helmikuussa Veksan valinnoilla.

Popparibändi
Pepe Hämäläinen
Veksa Nyberg
Juha Ahtilinna
Arska Vesterinen
Ari Oinonen.

Klo 19.00-21.00, liput 10€.

APPA Music Show

pe 1.2.2019


Suomen paras Abba-tribuuttibändi APPA Music Show nousee jälleen Popparin estradille! Tanssijalan vipatuksen takaa niin vanhat tutut hitit kuin myös vähemmän tunnetut Abban mestariteokset. Glitterit niskaan, teryleenit jalkaan ja sinistä luomiväriä naamaan. Näistä aineksista muodostuu viihdyttävä ilta, koska you can dance, you can jive, having the time of your life!

Agnetha: Heidi Luck
Frida: Anne-Mari Hakala
Björn / kitara: Esko Turpeinen
Benny / koskettimet: Mikko Pellinen
Rutger / basso: Tapani Vaahervaara
Per / rummut: Jani Lahtinen

APPA show for family

la 2.2.2019


Suomen paras Abba-tribuuttibändi APPA Music Show nousee jälleen Popparin estradille! Tanssijalan vipatuksen takaa niin vanhat tutut hitit kuin myös vähemmän tunnetut Abban mestariteokset. Glitterit niskaan, teryleenit jalkaan ja sinistä luomiväriä naamaan. Näistä aineksista muodostuu viihdyttävä ilta, koska you can dance, you can jive, having the time of your life!

Agnetha: Heidi Luck
Frida: Anne-Mari Hakala
Björn / kitara: Esko Turpeinen
Benny / koskettimet: Mikko Pellinen
Rutger / basso: Tapani Vaahervaara
Per / rummut: Jani Lahtinen

APPA Music Show

la 2.2.2019


Suomen paras Abba-tribuuttibändi APPA Music Show nousee jälleen Popparin estradille! Tanssijalan vipatuksen takaa niin vanhat tutut hitit kuin myös vähemmän tunnetut Abban mestariteokset. Glitterit niskaan, teryleenit jalkaan ja sinistä luomiväriä naamaan. Näistä aineksista muodostuu viihdyttävä ilta, koska you can dance, you can jive, having the time of your life!

Agnetha: Heidi Luck
Frida: Anne-Mari Hakala
Björn / kitara: Esko Turpeinen
Benny / koskettimet: Mikko Pellinen
Rutger / basso: Tapani Vaahervaara
Per / rummut: Jani Lahtinen

Jyväskylän Talvi – Winter Jazz ’n Jam

ti 5.2.2019
Jyväskylän Talvi -kulttuuritapahtuman avajaispäivänä Popparissa tunnelmoidaan jamien merkeissä. Tervetuloa todistamaan musiikillista heittäytymistä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita! Houseband avaa jamit, minkä jälkeen lava on vapaa halukkaille jammailijoille.

Vapaa pääsy!

Lassi Friman – kitara
Melik Turunen – kontrabasso
Touko Ruokolainen – rummut

Jyväskylän Talvi: Tribute to Billie Holiday – Sini Pajunen & The Petrescu Brothers

ke 6.2.2019


Billie Holiday-tribuutti saapuu jälleen Poppariin osana Jyväskylän talvi-tapahtumaa!

Luvassa Billie Holidayn rakastetuimpia ja koskettavimpia jazzkappaleita – harvinaisuuksia unohtamatta. Tummaääninen laulajatar Sini Pajunen tulkitsee rankan elämän eläneen Lady Day´n jazzmaailman klassikoiksi muodostuneita lauluja Petrescun virtuoosiveljesten säestyksellä. Rummuissa nuori lahjakkuus Kasper Halttunen.

Sini Pajunen – laulu
Marian Petrescu – piano
Mihai Petrescu – basso
Kasper Halttunen – rummut

Jyväskylän Talvi & MAURISEN AKAN POIKA

ke 6.2.2019




Niin hentoinen runous, kuin myös maaninen humppajyrääminen kietoutuu yhdeksi kokonaisuudeksi Maurisen Akan Pojan esityksessä. Karjalaista murhevalssia, balkanilaista räkähumppaa ja pehmeää keinumisjatsia, tämä on tanssiorkesteri laskuhumalaisesta unesta. Ja sitä paitsi, bändi missä on puhaltimia ja viulu, sellainen on aina hyvä.

https://www.facebook.com/MaurisenAkanPoika/

Maurisen Ankan Poika Spotifyssä

Jyväskylän Talvi & Paleface ja Laulava Unioni sekä MC Kajo ja Vicci

to 7.2.2019
Laulu ottaa kantaa –klubi esittelee tunnettuja ja tuntemattomampia esiintyjiä, jotka eivät arastele ottaa kantaa lauluissaan. Jyväskylän Popparissa kuullaan amerikansuomalaisia työväenlauluja ja kantaaottavaa räppiä.

Laulava Unioni esittää vanhoja amerikansuomalaisia IWW-liikkeen lauluja viime vuosisadan alusta. Yhtyeen solisti on Karri Paleface Miettinen. Paleface esittää klubilla lisäksi oman soolomateriaalia sisältävän setin.

MC Kajo on räpin kolminkertainen suomenmestari, joka tunnetaan mm yliluonnollisista freestyle-kyvyistään sekä kantaaottavista sanoituksistaan. Vicci on kokkolalainen lumoavasta äänestään tunnettu laulaja, lauluntekijä ja tuottaja.

Klubi on osa Jyväskylän Talvi -tapahtumaa ja se on ilmainen. K-18.

PALEFACE: https://www.facebook.com/PalefaceOfficial/

LAULAVA UNIONI: https://www.facebook.com/Laulava-Unioni-580929958957776/

MC KAJO: https://www.facebook.com/kajoraps/

TYÖVÄEN KULTTUURITAPAHTUMA JYVÄSKYLÄN TALVI: https://www.facebook.com/Työväen-kulttuuritapahtuma-Jyväskylän-Talvi-ry-1931475573546750/

The Breed plays PEKKA POHJOLA@ JYVÄSKYLÄN TALVI

pe 8.2.2019


The Breed on esittänyt Pekka Pohjolan musiikkia menestyksekkäästi kotimaamme festivaaleilla, konserttisaleissa ja klubeilla. The Breedin jäsenet ovat Emma-palkittuja ja -ehdokkaita, mm. Steve Vain, Mike Keneallyn, Absoluuttisen Nollapisteen, maailmanmusiikin ja sinfonisen musiikiin virtuoosimuusikoita. He esittävät Pekka Pohjolan musiikkia tuomalla oman persoonallisen lisänsä Pohjolan ikuisiin säveliin.

Kokoonpanossa ovat kotimaamme eturivin monipuoliset, tyylien muutoksien taitavat virtuoosimuusikot, jotka esiintyvät niin kotimaassa kuin muualla Pohjoismaissa ja Euroopassa.

Jaan Wessmann, basso
Aki Lääkkölä, kosketinsoittimet
Niko Ronimus, lyömäsoittimet
Ville Ojanen, viulu
Jukka Iisakkila, kitara, piano

Jukka Iisakkila on monipuolinen muusikko-kitaristi-instrumentalisti, kansainvälisesti tunnettu kapellimestari ja mm. Steve Vain arvostettu yhteistyökumppani.

Jaan Wessman on laaja-alainen multi-instrumentalisti, jonka lukuisiin kansainvälisiin yhteistyökumppaneihin lukeutuvat niin Mike Keneally (Frank Zappa) kuin Marco Minnemann, Paleface ja Jonne Aaron sekä lukuisat muut.

Aki Lääkkölä on tunnettu Absoluuttisesta Nollapisteestä, Niko Ronimuksen taidot ovat kysyttyjä kotimaamme orkesteissa ja yhtyeissä. Ville Ojanen on rokkaavan maailmanmusiikin kansainvälisellä huipulla toimiva viulisti-säveltäjä.

Jyväskylän Talven 50v. Juhlakonsetti & Agit Propin Monna Kamu Sinikka Sokka ja Ertri Ojanen

la 9.2.2019


ENNAKKOMYYNTI: https://www.tiketti.fi/jyvaskylan-talven-juhlakonsertti-popparissa-poppari-lippuja/59445

Jyväskylän Talven perustamisen 50-vuotisjuhlakonsertti tarjoaa työväenperinteitä, nostalgiaa ja tanssijalan vipatusta sekä tietenkin loppu-illan maanista rock-menoa. Tarjolla on leveä kirjo musiikin riemua puhallinorkesterista, iskelmä-rockin ja taistolaisen laululiikkeen kautta kohti matalan basson ja villien syntetisaattoreiden rock-riemua. Liput kannattaa varata ennakkoon tiketistä sillä paikkoja on rajatusti.


Esiintyjät:

SOITTOKUNTA KAJASTUKSEN SEITSIKKO

Vuonna 1891 perustettu Jyväskylän työväenyhdistyksen soittokunta Kajastus jatkaa yhdistyksen yli satavuotista soittokuntaperinnettä. Puhallinmusiikin, soittokuntien ja työväenperinteen ystäville!

SUOMEN LUONTO

Jyväskyläläinen Suomen luonto -yhtye tarjoilee melodramaattista ja korkealentoista iskelmään taipuvaa rockia.

AGIT PROPISTA TUTUT MONNA KAMU JA SINIKKA SOKKA SÄESTÄJÄNÄÄN EERO ERTSI OJANEN

Agit Propista tutut Monna Kamu, Sinikka Sokka ja Ertsi Ojanen vievät kuulijansa 1970-luvun poliittisen laululiikkeen tunnelmiin. 1970-luvulla Agit Prop -yhtye painoi nimensä suomalaisen musiikin historiaan vasemmistolaisen laululiikkeen kirkkaanpunaisena johtotähtenä. Myös Jyväskylän Talvessa yhtye esiintyi useita kertoja. Agit propin rohkeasti kantaaottavat ja syvästi humaanit kappaleet kuten ”Natalia” , ”Che Guevara”, ”United Fruit” tai ”Allendelle”, saavat yhä uusien sukupolvien sydämet syttymään. Popparin ja Jyväskylän Talven musiikin ystävillä on nyt ilo saada kuulla Agit Propin musiikkia yhtyeen alkuperäisten jäsenten Monna Kamun ja Sinikka Sokan esittäminä. Solisteja säestää Agit Propia säestänyt sekä yhtyeelle lukuisia kappaleita säveltänyt Eero ”Ertsi” Ojanen. Ainutkertainen tilaisuus.

Ertsi Ojanen – piano
Monna Kamu – laulu
Sinikka Sokka – laulu


MUUAN MIES -YHTYE

Villisti tanssituttava ja iloa ympärilleen levittävä Muuan Mies -yhtye on yli kymmenvuotisen historiansa aikana tullut tunnetuksi erityisesti hulvattomista live-vedoistaan. Reggaevaikutteista rytmimusiikkia ja iskelmällistä rockia yhdistelevä yhtye esittää kappaleita ruoanlaitosta ja liikakalastuksesta rakkauselämän tragikoomisiin kuvauksiin.

Ismo Puhakka – laulu
Lauri Sintonen – kitara
Mikko Leinonen – basso
Arwi Lind – rummut
Risto Ylihärsilä – koskettimet


RISTO

Suomalaisen vaihtoehtoisen rockin kirkkaimpiin tähtiin kuuluvan, Emma ja Teosto -palkitun Riston soolo-setti venyttää muusikon taiteellisen ilmaisun äärirajoille, ja niiden yli. Kyyneliin pudottavan herkkyyden ja maanisen menon vuoristorataa pitkin Risto kuljettaa kuulijansa syntetisaattori-todellisuuteen jossa kaikki tuntuu mahdolliselta.

Risto Ylihärsilä – laulu ja koskettimet

Gradian pop/rock -työpajan keikka!

ti 12.2.2019
Tiistai-iltana Popparin lavan valtaa Gradian pop/rock -työpaja, joka soittaa musiikkia laidasta laitaan eri vuosikymmeniltä.

LAVALLA:

Tommi Männikkö – rummut
Eve Kaskela – basso
Tuomas Eronen – kitara/koskettimet
Veikka Holma – kitara
Antti Saarinen – kitara
Nea Vilhuniemi – laulu/koskettimet:
Saara Östman – laulu/koskettimet

Vapaa pääsy!

Sini Pajunen & Marian Petrescu

pe 15.2.2019
Jazz standardeja lämmöllä

Hyvät Ihmiset + Herra Pietiläinen & Lempeät keinot

la 16.2.2019
Lauantaina lava täytyy kahdesta kovasta kotimaisesta, kun Herra Pietiläinen & Lempeät keinot sekä Hyvät Ihmiset sulauttavat jyväskyläläis- ja helsinkiläissyntyiset sulosävelensä yhdeksi sykkiväksi harmoniaelimeksi.

SOITTOAJAT / SHOWTIMES

22:30 Hyvät Ihmiset
23:30 Herra Pietiläinen & Lempeät keinot

Hyvät Ihmiset on Helsinkiläinen 5-henkinen, jossain Mars Voltan ja Tuula Amberlan välimaastossa seilaava suomenkielinen laatuyhtye. ”Hyvikset” on tänä vuonna äänittänyt nimeään kantavan LP:n, joka julkaistaan joulukuussa 2018.

https://www.facebook.com/hyvatihmisetofficial



Herra Pietiläinen & Lempeät keinot -yhtyeessä soittavat Herra Pietiläinen, Petrus Piironen, Esa Starck ja Jyrki Virta. Viimeisin julkaisu on levy ”Miljoonien muistojen taideteos”, joka julkaistiin alkuvuodesta 2018. Rokki soi myös vuonna 2019. Mukana uusia, kovia biisejä.

Miljoonien muistojen taideteos spotifyssä: https://open.spotify.com/album/3J64s7nFcCP6OzOMfX4A0m

Kitara tutuksi! -workshop

ti 19.2.2019


Kiinnostaako kitaransoitto? Uuden tiedon hankkiminen soittimista vahvistimista ja efekteistä? Miten valita itselle sopiva soitin? Missä voi opiskella musiikkia? Näihin, ja moniin muihin kysymyksiin saat vastauksen Kitara tutuksi -workshopissa!

Antti Viljamaa, Ville Viertola ja Lassi Friman opiskelevat musiikkipedagogeiksi Jyväskylän Ammattikorkeakoulussa. Kitara tutuksi! on heidän perustamansa projekti, jossa he jakavat keikkailusta ja opetuksesta saamaansa tietoa kaikille aiheesta kiinnostuneille!

Illan ohjelma sisältää esitelmät mm. soittimista ja oheislaitteista. Itselle sopivan soittimen valinnasta ja musiikin opiskelusta itsenäisesti tai kouluissa. Musiikkiesityksiä eri tyylilajeista sekä kitaroiden, vahvistimien ja efektien testaamista kaikille halukkaille.

Vapaa pääsy!

OK:KO

to 21.2.2019
OK:KO on rumpali Okko Saastamoisen johtama yhtye, joka on jo lyhyessä ajassa ehtinyt nousta kotimaisen skenen livesuosikiksi. Kovassa nosteessa oleva nuori kvartetti julkaisee uuden levynsä Syrtti 22. helmikuuta We Jazz Recordsin kautta.

Vahvan kakkosalbuminsa myötä odotettavissa on, että bändi nousee musadiggareiden tietoisuuteen myös muualla – niin omaperäinen ja samalla tarttuva yhtyeen visio jazzmusiikista on.

OK:KO-yhtyeessä Saastamoisen ohella soittavat myös Alder Egosta tuttu saksofonisti Jarno Tikka, pianisti Toomas Keski-Säntti ja tämän vuoden We Jazz -festivaalin Rising Star -palkittu basisti Mikael Saastamoinen.

Vesa Aaltonen Proge Band

pe 22.2.2019
TASAVALLAN PRESIDENTTI -yhtye perustettiin tasan 50 vuotta sitten (-69). Sen peursti kitaristi Jukka Tolosen kanssa rumpali Vesa Aaltonen.

Aaltonen on pitkänlinjan muusikko, jonka uralle mahtuu keikkoja laidasta laitaan. Häneltä on usein kysytty, josko häneltä löytyisi bändiä, joka soittaisi vanhaa ”Suomi Progea”. Tästä syystä pari vuotta sitten syntyi ajatus muiden keikkojen ja konserttien ohella kasata nuorista loistavista ammattimuusikoista ryhmä, joka tarjoaa parhaita paloja bändeistä, joissa hän on ollut mukana.

Vesa Aaltonen proge -bandin musiikki koostuu pääasiassa 70-80 luvun Tasavallan Presidentin, Jukka Tolosen, The Groupin, Pekka Pohjolan, ja suomalais-ruotsalaisen Made In Sweden yhtyeiden tuotannosta.

V.A. Progeband on kiertänyt maata progehenkisissä tapahtumissa mm. Pori Jazz 2017 ja Keitele Jazz 2018.

Lavalla:

Vesa Aaltonen – rummut
Jari Heino – basso
Jere Haakana – kitara
Juha Kuoppala – Keyboards
Max Zenger – saxofoni, huilu


Vesa Aaltonen Proge Band

pe 22.2.2019
TASAVALLAN PRESIDENTTI -yhtye perustettiin tasan 50 vuotta sitten (-69). Sen peursti kitaristi Jukka Tolosen kanssa rumpali Vesa Aaltonen.

Aaltonen on pitkänlinjan muusikko, jonka uralle mahtuu keikkoja laidasta laitaan. Häneltä on usein kysytty, josko häneltä löytyisi bändiä, joka soittaisi vanhaa ”Suomi Progea”. Tästä syystä pari vuotta sitten syntyi ajatus muiden keikkojen ja konserttien ohella kasata nuorista loistavista ammattimuusikoista ryhmä, joka tarjoaa parhaita paloja bändeistä, joissa hän on ollut mukana.

Vesa Aaltonen proge -bandin musiikki koostuu pääasiassa 70-80 luvun Tasavallan Presidentin, Jukka Tolosen, The Groupin, Pekka Pohjolan, ja suomalais-ruotsalaisen Made In Sweden yhtyeiden tuotannosta.

V.A. Progeband on kiertänyt maata progehenkisissä tapahtumissa mm. Pori Jazz 2017 ja Keitele Jazz 2018.

Lavalla:

Vesa Aaltonen – rummut
Jari Heino – basso
Jere Haakana – kitara
Juha Kuoppala – Keyboards
Max Zenger – saxofoni, huilu


Moonshine Gold

la 23.2.2019
Moonshine Gold on brittiläis-suomalainen kokoonpano, joka soittaa tunnettuja rock- ja popklassikoita alkaen 60-luvulta aina näihin päiviin saakka.

Bändissä laulaa Colchesterissa Britanniassa asuva laulaja Gary Reakes ja muut muusikot ovatkin vanhoja tuttuja Popparin soittajia.

Gary Reakes (Voc)
Miika Tarvainen (Gtr & voc)
Juha-Antti Helama(bass)
Jyrki Lindlöf (keyboards)
Pasi Pekkarinen (drums)

Teatteri Eurooppa 4

ke 27.2.2019


Teatteri Eurooppa Neljän huipputaitava ja monipuolinen ammattilaisbändi pääsee kerrankin soittamaan mielimusiikkiaan ja ihan mitä haluaa! Illan ohjelmisto muodostuu fiiliksen mukaan ja myös yleisön toiveita kuunnellaan. Luvassa on niin kotimaista kuin ulkomaistakin materiaalia hempeästä jytinän kautta kokeelliseen. Tyylilajeja on joka lähtöön iskelmästä ja popista aina rockiin, funkiin ja jazziin asti: mikään musiikin laji ei ole vierasta tälle huipputiimille!

TE4 Band:

Toni Lepistö, koskettimet
Antti Parviainen, kitara
Kalle Saarelma, basso
Jaakko Tabell, rummut

Solistit:

Maiju Jokinen
Tommi Niemi
Jari Silventoinen
Neija Välilä

Vapaa pääsy!

Hess (DK) Winter (FIN) Huntley (USA) Trio

to 28.2.2019
WINTER HESS HUNTLEY TRIO

Trion perusvire on maalailevan lyyrinen, mutta jämäkkyyttäkin löytyy tarvittaessa. Yllättävyys on juuri tämän bassottoman trion vahvuus.

Niklas Winterin ja Emil Hessin yhteistyö johtaa aina 90-luvun alkuun, kun nämä kaksi muusikkoa opiskelivat Bostonissa mainekkaassa Berklee College of Musicissa. Siellä he perustivat Scandinavian Jazz Quartet -yhtyeen, joka teki yhteensä kolme albumia.

Yhteistyö on jatkunut saumattomasti aina tähän päivään asti ja uusin levy ”You” ilmestyi syyskuussa 2018. Winterin ja Hessin lisäksi albumilla soittaa Richard Huntley New Yorkista. Huntley on Winterille ja Hessille vanha tuttu jo 20 vuoden takaa erilaisista muista kokoonpanoista.Huntley Trio tekee uuden ‘You’-levyn kunniaksi kiertueen helmi-maaliskuussa. Luvassa materiaalia levyltä sekä uusia/vanhempia sävellyksiä.

Emil Hess (DK) – tenori saksofoni & bassoklarinetti
Niklas Winter (FIN) – kitara
Richard Huntley (USA) – rummut



Hess Winter Huntley uusi albumi ”You” spotifyssa https://open.spotify.com/album/6s70D6pGuaIEs7E7XzDmXW?si=ZrnPgKQATnaExXNTyanbhw

http://www.niklaswinter.com
http://emilhess.dk
http://www.rlhuntley.com/rlhuntley.com/home.html

Melodisen popin MUSAKLUBI

pe 1.3.2019


Maaliskuun Musaklubissa tanssitaan ja kuunnellaan suomalaista musiikkia, iskelmää, poppia ja jalkaan sopivaa rytmimusiikkia. Vierailevana solistina on Helena, joka tulkitsee tyylikkäästi Lailaa, Carolaa, Paulaa ja Virveä. Illan toisena solistina Juha, joka tulkitsee mm. Kirkaa ja Dannya, joten suomimusiikin helmet soivat Musaklubissa.

Popparibändi:
Ari Oinonen
Juha Ahtilinna
Eki Paananen
Arska Vesterinen.

Klo 19.00-21.00, liput 10€.

Päättömät EP-kiertue + Nuppu Oinas

pe 1.3.2019
Päättömät

Päättömät on tamperelainen modernin bändivetoisen poprockin nimeen vannova yhtye! Päättömien keikoilla on aitoa vaaran tuntua, kitaristi juoksee pitkin tanssilattiaa etkä voi ikinä olla varma lausutaanko keikalla seuraavaksi mantraa vai soitetaanko vuoden kovin rokkibiisi! Hommat hoidetaan ammattimaisesti, ja miehet ovat reiluja ja hyväkäytöksisiä.

Tässä Päättömien uusi ’Merimies’ -musiikkivideo:



Nuppu Oinas

Illan toinen esiintyjä Idolsista tuttu Nuppu Oinas sekoittaa biiseissään tyylillisesti modernia poppia ja räppiä. Musiikin suuri rakastaminen käy ilmi kappaleiden vilpittömistä teksteistä ja kiinnostavista melodioista. Oinaan tuotantoa on verrattu muun muassa artisti Chisuun ja Mariskaan. Huikea taustabändi takaa biisien freesin otteen, ja tempaa kuuntelijan tarinaan mukaan!

Jazz Jkl Live: Jukka Eskola Soul Trio

la 2.3.2019
Kotimaan arvostetuimpiin trumpetisteihin lukeutuva Jukka Eskola tuo viimein Jyväskylään väkevänä keikkabändinä tunnetun Soul Trionsa. Yhtyeen musiikki on rouhean soul jazzin perinteestä ammentavaa, svengaavaa ja perinnetietoista nykyjazzia, jolle kyytiä antavat urkuri Mikko Helevä ja rumpali Teppo Mäkynen.

Upean vastaanoton saanut debyyttialbumi ilmestyi huhtikuussa 2017. Jukka Eskola Trion musiikilliset suuntaviivat ovat peräisin 50- ja 60-luvuilta, mutta kappaleista löytyy vaikutteita muualtakin. Omien sävellysten joukossa on myös muutamia tarkkaan valikoituja gospel- ja soul-vaikutteisia lainakappaleita. Musiikin avainsanat ovat juurevuus ja svengi, mutta yhtye koukuttaa kuulijansa hienostuneella dynamiikalla ja paikoin jopa minimalistisilla ratkaisuilla.

Palkittu trumpetisti Jukka Eskola tunnetaan johtamiensa kokoonpanojen lisäksi mm. Ricky-Tick Big Bandin ja The Five Corner’s Quintetin riveistä sekä viihdemaailman puolelta esim. Juha Tapion ja Paula Koivuniemen yhtyeistä.

Jukka Eskola – trumpetti
Mikko Helevä – urut
Teppo Mäkynen – rummut

“… Soul Trio vaan soundaa niin täydellisesti siltä kuin 60-luvun mustat soul-jazz-levyt: super-coolisti funkyä groovailua, mahtavan lämmin ja hengittävä sointi ja aivan helvetin hyviä biisejä, joiden teemat osuvat sydänalaan.”
– Antti Luukkainen/Soundi

Teatteri Eurooppa 4

ke 6.3.2019


Teatteri Eurooppa Neljän huipputaitava ja monipuolinen ammattilaisbändi pääsee kerrankin soittamaan mielimusiikkiaan ja ihan mitä haluaa! Illan ohjelmisto muodostuu fiiliksen mukaan ja myös yleisön toiveita kuunnellaan. Luvassa on niin kotimaista kuin ulkomaistakin materiaalia hempeästä jytinän kautta kokeelliseen. Tyylilajeja on joka lähtöön iskelmästä ja popista aina rockiin, funkiin ja jazziin asti: mikään musiikin laji ei ole vierasta tälle huipputiimille!

TE4 Band:

Toni Lepistö, koskettimet
Antti Parviainen, kitara
Kalle Saarelma, basso
Jaakko Tabell, rummut

Solistit:

Maiju Jokinen
Tommi Niemi
Jari Silventoinen
Neija Välilä

Vapaa pääsy!

Bosswell EP:n julkkarikeikka

to 7.3.2019


Bosswell on jyväskyläläinen hiphop-yhtye, jossa yhdistyy virtuoosinen soitto ja aito suomiräp-henki. Hiphopin lisäksi musiikillisia vaikutteita on ammennettu funkista, rockista ja modernista popista. Yhtye vie mukanaan chillaamaan parvekkeelle ja sieltä ryöstämään paikallisia musiikkiliikkeitä vauhdikkaissa live-tilanteissa. Tule ja koe suomiräpin uusi suuntaus joka ei jätä kylmäksi!

Pelko, Huolet ja murheet sekä Akseli Hiltunen

pe 8.3.2019
Pelko on helsinkiläinen synkkä, mutta jorattava traumarock-yhtye, joka julkaisi keväällä esikoisalbuminsa “Paino jota vastaan ei voi taistella”. Pelko äänittää parhaillaan uutta levyä, ja maaliskuun alussa siltä on jo lohkaistu sinkkumusavideo tai toinenkin. Musiikkia on noteerattu Soundista Spotify-listoille asti.



Huolet ja murheet, tuo turkulainen “punkrockin Haloo Helsinki”, julkaisi juuri kahdeksannen EP:nsä ja kiertää Suomea hyperahkerasti. Uuden kasetin äänitykset ovat juuri paketissa ja uutta julkaisua tulee varmasti ennen keikkaa.



Akseli Hiltunen esittää yhtyeensä kanssa intensiivisellä otteella korkeatasoista, eri tunneskaaloja ja tyylilajeja yhdistelevää rock-musiikkia ensimmäisellä kotimaisella ilmaistuna aliarvioimatta kuulijoidensa kykyä uppoutua maalaamiinsa visioihin. Elokuussa Hiltunen julkaisi tulevalta pitkäsoitoltaan maistiaisen ”Kadotetun tulevaisuuden aaveet”.

The Presidents

la 9.3.2019
Rautaista rock-musaa Karstulasta!

The Presidents:

Juha Järvi
Olli Pälvimäki
Lasse Lahti
Ari Piesala
Arto Vidgren
Ilkka Oikari

Quu

ti 12.3.2019
Quu on vuonna 2012 perustettu kolmen ystävyksen yhtye ja “Quu-jazzin” pioneeri. Quun musiikki on mystistä ja hypnoottista, sähköisen ja akustisen jazzin rajamailla liikkuvaa sci-fi fantasiaa, joka lainaa ennakkoluulottomasti, eikä pelkää ottaa riskejä. Quu etsii kauneutta virheiden kautta ja sinkoaa kuulijan kauas kiertoradalle.

Quun ensimmäinen albumi “Quu” ilmestyy alkuvuodesta 2019. Kunnianhimoinen julkaisu kerää samoihin kansiin yhtyeen keikkaohjelmiston aikaisemmilta vuosilta sekä esittelee yhteistyötä vokalisti Kadi Vijan kanssa.



Lanai

to 14.3.2019
Oululainen Lanai on laulaja-lauluntekijä Tanja Torvikosken ja kitaristi-tuottaja Petri Kuuselan raikas folk-extravaganza joka esittelee herkkään indie-folkiin yhdistettyä americanaa. Vaikka Lanain musiikki käy syvällä, tunnetaan yhtye lohdullisesta ja myötätuntoisesta sävystään.

Ensimmäinen single “Follow the Sun” sai ensisoittonsa Yle Radiossa, jossa kappaletta kuvailtiin: ”Todella hyvin tehtyä, loppuun asti vietyä, modernia folk-meininkiä.” Kappale pääsi mukaan ’Uuden musiikin X – Parasta nyt’ listalle ja kantoi Lanain Yle X:n Nosteessa -artistiksi. ”Follow the Sun” nostettiin myös mm. kansainvälisille Hidden Gems, Emerging ja New artists only soittolistoille ja Born Music noteerasi kappaleen blogissaan sanoin: “This is one to watch out for.”

Duon esikoisalbumi ”Ship’s Bell” julkaistaan 1.3.2019 ja levynjulkaisukiertue starttaa Jyväskylästä 14.3. Livekokoonpanossa soittavat levylläkin esiintyvät Jaakko Konttila (bs) ja Juuso Ahlroos (dr).

Ben Granfelt

pe 15.3.2019


Ben Granfelt soittaa vain muutaman keikan Suomessa ennen kevään Europan kiertuetta. Toinen niistä on Jyväskylän Popparissa, jossa Ben, Masa Maijanen ja Miri Miettinen soittavat 2 keikkaa samana iltana (klo 19 ja 22.30).

Tule kuuntelemaan ja nauttimaan hienosta melodisesta Blues Rockista ja jammailusta.

Uusi ”My Soul LIVE to You” -levy imestyy myös maaliskuussa.

Ben Granfelt

pe 15.3.2019


Ben Granfelt soittaa vain muutaman keikan Suomessa ennen kevään Europan kiertuetta. Toinen niistä on Jyväskylän Popparissa, jossa Ben, Masa Maijanen ja Miri Miettinen soittavat 2 keikkaa samana iltana (klo 19 ja 22.30).

Tule kuuntelemaan ja nauttimaan hienosta melodisesta Blues Rockista ja jammailusta.

Uusi ”My Soul LIVE to You” -levy imestyy myös maaliskuussa.

COVERSNAKE

la 16.3.2019


Coversnake: Walking in the Shadow of the Blues 1978 – 1984

Tämän hyväksi todetun otsikon alla yhä liikutaan. Sapluunahan on sama vanha tuttu, Coversnake soittaa Whitesnaken alkuaikojen juurevampia hevirokkiralleja. Näiden ilmeisimpien hittiviisujen sekaan on piristykseksi ujutettu myös joitakin aivan suotta vähemmälle huomiolle jääneitä bändin henkilökohtaisia suosikkeja edellämainitun aikakauden albumeilta.

Ja miksi tätä tehdään kun Whitesnake kuitenkin kesällä jälleen Suomeen saapuu? Biisejähän tietysti soitetaan, kun hra Coverdale ei sitä nykyisellään itse ymmärrä tehdä. Tuodaan tämä musiikki takaisin juurilleen. Sinne jonnekin, johon stadionkokoluokkaan kasvaneella nykyisellä Whitesnakella ei ole enää palaaminen. Moni hieno laulu jää nykykonseptiin istumattomana laulamatta. Nämä ovat kuitenkin sellaisia kappaleita ja levyjä joiden mukana me olemme kasvaneet. Hattu pois päästä ja syvä kumarrus sinne mistä pitkän uran tehnyt yhtye on aikanaan tiensä aloitellut. Maanläheisempi, intiimimpi ja hyvällä tavalla karkeampi, tätä on Coversnake.

Coversnake:

Timo Heinonen – laulu
Pekka Lampinen – basso
Mika Leppälä – kitara
Peter Miinala – kitara
Mikko Pellinen – koskettimet
Asko Vikki – rummut

Robin Banerjee Ska Jazz Quartet

ke 20.3.2019


Robin Banerjee (Lontoo) on 30-vuotisen uransa aikana kiertänyt maailmaa lukuisissa erilaisissa kokoonpanoissa. Hänet tunnetaan mm. Amy Winehousen yhtyeestä ja Tampere Jazz Happeningissä 2004 esiintyneessä reggae-jazz -yhtyeessä Jazz Jamaica.

Banerjee tuo Suomeen keväällä 2019 uuden projektinsa Robin Banerjee Ska Jazz Quartet. Kvartetti versioi kuuluisia jazz- ja reggaekappaleita kokoonpanolla kitara, basso, piano ja rummut. Odotettavissa on energinen show täynnä vahvoja sooloja ja kiehtovaa rytmiikkaa skan, reggaen, soulin ja jazzin henkeen!

Robin Banerjee – kitara
Samuli Rautiainen – piano
Iiro Kautto – basso
Jaakko Pöyhönen – rummut

Paul Oxley Duo (feat. Rob Dominis)

pe 22.3.2019


Pop/Rock legenda Paul Oxley (UK) ja tunnettu kosketinsoittaja Rob Dominis (USA) soittavat puoliakustisen keikan Popparissa perjantaina 22.3.

Tähti, joka on tunnettu kappaleista kuten Spanish Bars, Terry’s Inside ja Living in the Western World soittaa suurimpia hittejä Paul Oxley’s Unitin tuotannosta sekä uusimpien levyjen helmiä ja joitakin cover-kappaleita.

Viimeksi Oxleyn esiintyessä Jyväskylässä, kertoivat keikalla olleet, että heidän ystävänsä olivat luulleet keikan olevan Paul Oxley -tribuutti ja kuvat nähdessään he olivat tajunneet, että lavalla oli legenda itse.

Keikka on lämmittelyä Paul Oxley’s Unitin heinäkuussa alkavalle 40-vuotisjuhlakiertueelle.

Ghetto Party 10v Comebäk

la 23.3.2019


TOHTORI GETTO
MATALA PROFIILI
KERHOKERHO
(Vapaa Radikaali, Hokkenheim, Rehtori ja Pandemonium)
R2ISDJ2

K18

hevos- ja junatatuoinneilla puoleen hintaan sisään.

#GP10V 2009-2019

Antti Lähdesmäki Trio

ti 26.3.2019
Kööpenhaminassa asuva pianisti Antti Lähdesmäki tuo entiseen kotikaupunkiinsa trion, jonka ohjelmisto koostuu edellissyksyn aikana Göteborgissa syntyneiden sävellysten ympärille. Suomessa mukana vaikuttavat luontevasti luottomiehet Ilkka Oksanen rumpujen takana ja Ari-Pekka Kauppinen basson varressa.

Kahden setin aikana trio johdattaa omien kappaleidensa sekä valikoitujen lainojen välityksellä kuulijaa musiikillisten maailmojen välillä, eikä yllätyksiltä varmasti vältytä – ei lavalla eikä sen ulkopuolella.

KATiSKA

ke 27.3.2019
Katiska on kvintetti, joka ottaa vaikutteita suomalaisesta folkmusiikista ja modernista jazzmusiikista. Mukana on omaa musiikkia ja uudelleensovitettuja suomalaisia sävelmiä. Musiikista paistaa vahvasti rock-vaikutteet ja kokeilunhaluisuus. Yhtye on perustettu vuonna 2017, kun vaihtojakso Tanskassa toi soittajat yhteen.

Atte Santala – Guitar
Jari Erma – Guitar
Anni Leppänen – Piano/Keyboards
Henri Tikkala – Double bass
Benjamin Nylund – Drums

https://www.facebook.com/katiskaband/

KELLARIKLUBI

to 28.3.2019
Kellariklubin toinen vuosi avataan palaamalla juurille: lavalla nimittäin paikallinen nuori esiintyjä, esittämässä omaa musiikkiaan. Kevyen lähdön uuteen ja uljaaseen klubivuoteen tarjoilee Enja Heikkilä yhtyeineen!

Perjantain jazzklubi: Jazz Jkl Collective feat. Martti Vesala

pe 29.3.2019


Perjantain jazzklubi saa maaliskuussa vieraakseen Jyväskylästä kotoisin olevan, Helsingissä jazztrumpetistin uraa luovan Martti Vesalan. Luvassa on tribuutti jazzmusiikin vaikutusvaltaisimmalle hahmolle Miles Davisille, ja Popparissa kuullaan Davisin tuotannon tunnetuimpia, erityisesti 1950- ja 60 -lukujen levytyksien klassikoita.

Uransa 1940-luvulla Charlie Parkerin yhtyeen riveissä aloittaneen Miles Davisin (1926-1991) ura jazzmuusikkona hakee vertaistaan. New Yorkiin vasta parikymppisenä muuttanut Davis soitti alusta asti aikansa kovimmissa pienyhtyeissä. Pelkkää bebop-trumpetistia Davisista ei koskaan sulkeutunut; vasta 23-vuotiaana hän oli kehittelemässä uutta cool jazz -tyylisuuntaa ”Birth Of The Cool” -levytyksellään. Sama taiteellinen uteliaisuus leimasi koko Davisin viisi vuosikymmentä kattanutta uraa, aina 1950-luvun hard bop -levytyksistä kokeellisempaan 1960-luvun post bop –tyyliin sekä sähköiseen kauteen 1970-luvulta alkaen.

Trumpetisti ja säveltäjä Martti Vesala (s.1981) edustaa suomalaisen jazzin nuorempaa sukupolvea. Hänet tunnetaan sekä lahjakkaana trumpetistina että taitavana säveltäjänä, sovittajana ja musiikkipedagogina. Vesala oman Soundpost Quintet -yhtyeen kaksi levytystä on julkaistu saksalaisen jazziin erikoistuneen Ozella Music –levy-yhtiön toimesta.

Popparin Perjantain jazzklubeilla kuullaan teemoiltaan vaihtelevaa, tyyliltään perinteistä ja monipuolista jazzmusiikkia. Paikallisista jazzmuusikoista koottu neljän sukupolven yhtye saa klubi-illoissa vahvistuksekseen kutkuttavia solistivieraita – usein läheltä ja silloin tällöin kauempaakin. Jazz Jkl Collectiven muodostavat kitaristi Tuomas Paukku, pianisti Marian Petrescu, basisti Pekka Törmänen ja rumpali Kasper Halttunen.

Martti Vesala, trumpetti
Tuomas Paukku, kitara
Marian Petrescu, piano
Pekka Törmänen, basso
Kasper Halttunen, rummut

Mr. H

pe 29.3.2019


Mr. H on Lahtelainen neljän miehen puoliakustinen kokoonpano. Mr. H on saanut erityisesti kiitosta kappaleidensa tarttuvista melodioista, upeista stemmoista ja kauniista harmonioista.

Yhtyeen musiikki on helposti lähestyttävää, tarjoten samalla kokeneemmallekin musiikin harrastajalle mielenkiintoa. Mr. H:n poikkeuksellisen kaunis saundi rakentuu yhtyeen solistin Henri Sakin samettisen pehmeästä lauluäänestä, kappaleiden monista rytmisistä ja harmonisista kerroksista, kauniista stemmalaulusta, ja viimeisen silauksen luo perinteisen rumpusetin kovaaminen cajonilla.

Henri Sakki – laulu/cajon
Ari-Pekka Mälkiä – piano/Laulu
Matias Luoto – kitara
Riku Miettinen – basso

MEIJU SUVAS

la 30.3.2019


Meiju Suvas on tähti, joka on tuikkinut Suomen viihdemaailman huipulla jo 35 vuotta. Meijusta on vuosien saatossa kehkeytynyt monipuolinen artisti, joka hallitsee kevyenmusiikin tyylilajit laidasta laitaan. Meiju on tyylitaituri ja erinomainen tunnelmanluoja.

Vuonna 2019 Meiju kiertää 60-juhlavuotensa tiimoilta tiiviisti ympäri Suomea tarjoten laajan läpileikkauksen upeasta tuotannostaan. Jyväskylän Poppariin Meiju saapuu tuplakeikan merkeissä!

Ennakkoliput Ticketmasterista: https://www.ticketmaster.fi/event/meiju-suvas-60v-juhlakeikka-lippuja/250215

MEIJU SUVAS

la 30.3.2019


Meiju Suvas on tähti, joka on tuikkinut Suomen viihdemaailman huipulla jo 35 vuotta. Meijusta on vuosien saatossa kehkeytynyt monipuolinen artisti, joka hallitsee kevyenmusiikin tyylilajit laidasta laitaan. Meiju on tyylitaituri ja erinomainen tunnelmanluoja.

Vuonna 2019 Meiju kiertää 60-juhlavuotensa tiimoilta tiiviisti ympäri Suomea tarjoten laajan läpileikkauksen upeasta tuotannostaan. Jyväskylän Poppariin Meiju saapuu tuplakeikan merkeissä!

Ennakkoliput Ticketmasterista: https://www.ticketmaster.fi/event/meiju-suvas-60v-juhlakeikka-lippuja/250215

Gradian Pop/Rock workshops

ma 1.4.2019
Gradian muusikko-opiskelijoiden pop/rock -kurssi huipentuu aprillipäivän keikkaan Ravintola Popparissa.

Illan aikana kuullaan kahden bändin kattaukset pop- ja rock-musiikkia eri vuosikymmeniltä.

1.4.2019 klo 20 alkaen.
Vapaa pääsy!

Lavalla:

”HAPPILOPPU”

Elina Karjalainen – laulu
Kaisla Pesonen – laulu
Helmi Sipola – laulu
Salla Mannermetsä – koskettimet, harmonikka
Dave Kunnasmäki – kitara
Napsa Ikola – basso
Tino Jäntti – rummut

featuring:
Sanni Kauppinen – viulu
Pauliina Puustinen – saksofoni


*****

”BILEBÄNDI GLITTERNISTIT”

Ilona Jussinmäki – laulu
Kamilla Kavala – laulu
Pauliina Puustinen – laulu, koskettimet, saksofoni
Riku Mäenpää – kitara
Lassi Kriikkula – basso
Aatu Rajalahti – rummut

featuring:
Sanni Kauppinen – viulu
Tero Tuovinen – trumpetti
Antti Kettunen – pasuuna

Extraspecial Catboys – Vilpertti Salmisen B-tutkintokonsertti

ti 2.4.2019
Extraspecial Catboys on Vilpertti Salmisen B-tutkintoa varten koottu poppoo, joka soittaa kitarapainotteista ja progevivahteista fuusiojazzia kuuluisilta kitaravirtuooseilta. Tilaisuus sisältää vauhtia sekä vaarallisia tilanteita ja ohjelmisto vaihtelee aina vanhanliiton John Scofieldista uudemman sukupolven Mark Lettieriin.

Bändissä:

Vilpertti Salminen – Sähkökitara
Riku Haapala – Sähköbasso
Ville Mikkola – Rummut
Ossi Peltoniemi – Kiipparit

Pekka Oravuo yhtyeineen (tutkintokonsertti)

ti 2.4.2019
Pekka Oravuo yhtyeineen tarjoilee kitaramusiikkia soul jazzista surf rockiin. Monenkirjava kappalevalikoima nivoutuu svengaavaksi kokonaisuudeksi huippubändin säestyksellä. Luvassa on sävellyksiä muun muassa Toots Thielemansilta, Timo Kämäräiseltä sekä J. Karjalaiselta.

Pekka Oravuo – kitara
Mika Heinonen – koskettimet
Ari Mustonen – basso
Henry Lightfoot – rummut
Aino Vuorenmaa – laulu
Laura Helander – saksofoni

Jazz Jkl Live: Jean Erik

to 4.4.2019
Iisalmelaislähtöinen kontrabasisti Janne Tuovinen on koonnut yhteen lempimuusikkonsa tulkitsemaan hänen musiikkiaan. Vuonna 2017 perustettu Jean Erik tuo esiin Tuovisen vahvuudet muusikkouden ohella myös säveltäjänä. Soittajisto koostuu nuorista kansainvälistä mainetta niittäneistä muusikoista ja säveltäjistä.

Jykevät riffit, kollektiiviset vapaat osuudet sekä raikkaat harmoniat kuljettavat tarinaa läpi monitasoisen rytmikkään polun. Tuovinen kuvaa musiikkiaan pohjoismaiseksi jazziksi höystettynä modernilla äänimaisemalla. Jean Erik julkaisee debyyttialbuminsa ”This Is Jean Erik’” maaliskuussa, ja konsertti on osa yhtyeen levynjulkaisukiertuetta.

Janne Tuovinen – kontrabasso & efektit
Pauli Lyytinen – saksofonit, syntetisaattori
Artturi Rönkä – piano, syntetisaattori
Anssi Tirkkonen – rummut


www.jeanerik.com

Melodisen popin MUSAKLUBI

pe 5.4.2019


Musaklubi palaa vuoteen 1958, jolloin Cliff Richard ja the Shadows levyttivät kappaleen Move it. Ilta on siis tribuutti kitaramusiikin ykkösbändille ja heidän hittejä kuullaan niin instrumentaalina kuin laulettunakin. Onhan se hienoa, että yli 60 vuotta sitten aloittanut bändi ja laulaja jatkavat edelleen uraansa ja tätä esimerkkiä seuraavat myös Jyväskylän pop-pioneerit.

Popparibändi:

Veksa Nyberg
Eki Paananen
Arska Vesterinen
Pepe Hämäläinen
Ari Oinonen.

Klo 19.00-21.00, liput 10€.

Marius Pirhonen Band + FAYA

pe 5.4.2019
Marius Pirhonen Band

Jyväskyläläisellä kitaristi-laulaja Marius Pirhosella oli visio täydellisestä suomipop-bändistä, ja Marius Pirhonen Band perustettiin syksyllä 2016. Musiikissa on kuultavissa mm. Eppuja, brittipoppia ja 80-luvun Amerikkaa. Esikois-EP ilmestyi syksyllä 2017. Keväällä Ylen levylautakunnassa mm. Kasmir arvoi jyväskyläläispopparin musiikkia, ja Jyrki Koskenseppä puhui nuoresta Martti Syrjästä. Tällä hetkellä Marius työstää toista EP:tään.

Marius Pirhonen Spotifyssä

https://www.facebook.com/mariuspirhonenband/

https://www.instagram.com/mariuspirhonenmusic/




FAYA :

”Mimmiräppiä emme ole, runozappaksi emme halua tulla. Olkaamme siis FAYA.”

Instagram: @fayasomessa

Niko Rimbacher Jam Night

la 6.4.2019
Lauantaina 6.4 Ravintola Popparissa jamitellaan todenteolla!

Niko Rimbacherin luotsaama housebändi avaa jamit klo 22 jonka jälkeen lauteet ovat avoinna halukkaille soittajille ja esiintyjille. Housebändi on tarvittaessa mukana soitannoissa, mutta voit ilmoittautua täydellä kokoonpanolla tai yksin valitsemasi soittimen kanssa.

Soittosessiot toteutetaan seteittäin ja paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautua voi ennakkoon (niko.rimbacher@gmail.com) tai paikanpäällä. Biisimäärä / soittaja riippuu ilmoittautuneiden määrästä.

Popparissa puitteet ovat loistavat, paikalta löytyy kaksi kitaravahvistinta, bassokamat, rumpusetti, koskettimet sekä tarvittava määrä laulumikkejä. Omia soittimia saa myös ottaa mukaan.

Housebändi:

Niko Rimbacher, kitara, laulu
Simo Andersen, kitara
Ossi Paananen, rummut
Reisca Reijonmaa, basso
Jukka Kääntä, koskettimet, kitara, laulu

Tervetuloa viettämään musiikintäyteistä iltaa kanssamme!

From C to B – Anni Leppäsen ja Henri Tikkalan tutkintokonsertit

ti 9.4.2019


Klo 20 kuullaan pianisti Anni Leppäsen C-tutkinto. Luvassa sekalainen kattaus jazzia. Pianotrion lisäksi lavalla kuullaan myös kitaraa, laulua, selloa ja saksofonia. Tuttujen jazzstandardien lisäksi mukana on Leppäsen omia sävellyksiä.

Illan toisessa tutkintosetissä luvassa mm. pohjoismaista jazzia, maailmanmusiikkia ja kevyttä progeilua sellaisilta artisteilta kuin Avishai Cohen, Esbjörn Svensson Trio ja King Gizzard and the Lizard Wizard. Konsertti on basisti Henri Tikkalan B-tutkinto.

Anni Leppänen – piano ja koskettimet
Henri Tikkala – kontrabasso ja sähköbasso
Jari Erma ja Juha Takanen – sähkökitara
Laura Helander – saksofoni
Laura Vähä-Ruona – sello
Salla Saarisalo ja Jaakko Pesu – laulu
Aapo Lankinen – rummut

Waaw Africa Festival

pe 12.4.2019


Waaw African festivaali on täällä taas!

Festivaali on muuttunut uusien ideoiden ja uuden ohjelman myötä tapahtumaksi, jota et halua jättää väliin!

Tällä kertaa festivaali siirtyy elävän musiikin baariin Poppariin, joka on täynnä elämyksiä. Haluamme tuoda lisämaustetta tarjoamalla upeiden Länsi-Afrikan esitysten lisäksi myös upeita nykyajan bändejä, jotka tarjoavat uusia makuja ja sävyjä!

Tule kanssamme 12.–13.4.2019 Poppariin joko yhdeksi tai kahdeksi yöksi nauttimaan unohtumattomista esityksistä, musiikin rytmistä ja tanssista läpi yön kunnes aurinko nousee!

Yhden päivän liput:
Ennakko: 13/10€ (opiskelijat)
Ovelta: 15/12€ (opiskelijat)

Kahden päivän liput (myynnissä ainoastaan ennakkoon): 25/19€ (opiskelijat)

One-day tickets:
Advance tickets: 13/10€ (students)
At the door: 15/12€ (students)

Two-day tickets (sold exclusively in advance): 25/19 (students)
Varaukset/Reservations sähköpostitse: ticket@waawafrica.com

OHJELMA

Perjantai 12.4.

Malang Cissokho Quartet Ambiance (Senegal/Suomi) Malang työskenteli mm. kuulun Youssou N’Dourin yhtyeessä ja Suomessa hänet muistetaan mm. Piirpauken, Cool Sheiksin ja Riddim Raidersien riveistä. Parhaiten Malang varmasti tunnetaan kuitenkin J. Karjalaisen Electric Sauna -yhtyeestä ja etenkin ”Väinö”-hitin kauniista kora- ja lauluosuuksistaan. Malang on tehnyt Suomessa myös viisi omaa CD:tä.

– Malang Cissokho (Senegal/Suomi)
– Embele (Cuba/Spain/Venezuela/Suomi)
– Es-Ow Ridial Band (Senegal/Cameroon/Suomi)
– Frankosun And The Family (Benin/Suomi)
– DJ SET Waaw Africa Productions

Lauantai 13.4.2019

Sakari Kukko Afro Chamber

Sakari Kukko on suomalaismuusikko, joka tunnetaan parhaiten vuonna 1974 perustamastaan Piirpauke-yhtyeestä. Tämä kansainvälistäkin suosiota nauttinut legenda tuo Waaw Africa Festivalille oman Sakari Kukko Afro Chamber -yhtyeensä. Sen musiikki pohjautuu vahvasti länsi-afrikkalaiseen grioottiperinteeseen, mutta samalla se on modernia sulkien syleilyynsä kaiken sen ammattitaidon ja kokemuksen, jonka trion muusikot ovat kukin tahollaan hankkineet. Vaikutteet ovat siis moninaiset – jopa siinä määrin, että niiden luetteleminen olisi mahdotonta.

– Sakari Kukko Afro Chamber (Suomi/Senegal)
– Afrotysonia (Senegal/Suomi)
– The Shameless Shongololo Band (South Africa/Tanzania/Suomi)
– Mama Africa (Senegal/Suomi)
– Tikeh (Suomi)
– DJ SET Waaw Africa Productions

Lipunmyynti ovella alkaa molempina päivinä klo 21.30 ja ensimmäinen bändi aloittaa klo 22.30.
Ticket sales at the door start at 21:30, first band at 22:30.

Waaw Africa Festival

la 13.4.2019


Waaw African festivaali on täällä taas!

Festivaali on muuttunut uusien ideoiden ja uuden ohjelman myötä tapahtumaksi, jota et halua jättää väliin!

Tällä kertaa festivaali siirtyy elävän musiikin baariin Poppariin, joka on täynnä elämyksiä. Haluamme tuoda lisämaustetta tarjoamalla upeiden Länsi-Afrikan esitysten lisäksi myös upeita nykyajan bändejä, jotka tarjoavat uusia makuja ja sävyjä!

Tule kanssamme 12.–13.4.2019 Poppariin joko yhdeksi tai kahdeksi yöksi nauttimaan unohtumattomista esityksistä, musiikin rytmistä ja tanssista läpi yön kunnes aurinko nousee!

Yhden päivän liput:
Ennakko: 13/10€ (opiskelijat)
Ovelta: 15/12€ (opiskelijat)

Kahden päivän liput (myynnissä ainoastaan ennakkoon): 25/19€ (opiskelijat)

One-day tickets:
Advance tickets: 13/10€ (students)
At the door: 15/12€ (students)

Two-day tickets (sold exclusively in advance): 25/19 (students)
Varaukset/Reservations sähköpostitse: ticket@waawafrica.com

OHJELMA

Perjantai 12.4.

Malang Cissokho Quartet Ambiance (Senegal/Suomi) Malang työskenteli mm. kuulun Youssou N’Dourin yhtyeessä ja Suomessa hänet muistetaan mm. Piirpauken, Cool Sheiksin ja Riddim Raidersien riveistä. Parhaiten Malang varmasti tunnetaan kuitenkin J. Karjalaisen Electric Sauna -yhtyeestä ja etenkin ”Väinö”-hitin kauniista kora- ja lauluosuuksistaan. Malang on tehnyt Suomessa myös viisi omaa CD:tä.

– Malang Cissokho (Senegal/Suomi)
– Embele (Cuba/Spain/Venezuela/Suomi)
– Es-Ow Ridial Band (Senegal/Cameroon/Suomi)
– Frankosun And The Family (Benin/Suomi)
– DJ SET Waaw Africa Productions

Lauantai 13.4.2019

Sakari Kukko Afro Chamber

Sakari Kukko on suomalaismuusikko, joka tunnetaan parhaiten vuonna 1974 perustamastaan Piirpauke-yhtyeestä. Tämä kansainvälistäkin suosiota nauttinut legenda tuo Waaw Africa Festivalille oman Sakari Kukko Afro Chamber -yhtyeensä. Sen musiikki pohjautuu vahvasti länsi-afrikkalaiseen grioottiperinteeseen, mutta samalla se on modernia sulkien syleilyynsä kaiken sen ammattitaidon ja kokemuksen, jonka trion muusikot ovat kukin tahollaan hankkineet. Vaikutteet ovat siis moninaiset – jopa siinä määrin, että niiden luetteleminen olisi mahdotonta.

– Sakari Kukko Afro Chamber (Suomi/Senegal)
– Afrotysonia (Senegal/Suomi)
– The Shameless Shongololo Band (South Africa/Tanzania/Suomi)
– Mama Africa (Senegal/Suomi)
– Tikeh (Suomi)
– DJ SET Waaw Africa Productions

Lipunmyynti ovella alkaa molempina päivinä klo 21.30 ja ensimmäinen bändi aloittaa klo 22.30.
Ticket sales at the door start at 21:30, first band at 22:30.

Lauri Gröndahl, Huhdan ja Tuukka Peltomäen tutkintokeikat

ti 16.4.2019
Antti Huhta:

Luvassa setillinen hyvinkin perinteisiä jazz-standardeja, täydennettynä yhdellä omalla sävellyksellä sekä yhdellä Twin Peaks tunnelmoinnilla. Bändi:

Antti Huhta, kitara
Senni Hauta-Aho, rummut
Joonas Laakso, basso

Lauri Gröndahl

Tuhat ja yks äänt!

Porista lähtöisin oleva kitaristi Lauri Gröndahl tulkitsee B-tutkinnossaan monipuolisen kattauksen jazz standardeja. Luvassa on myös kahden sävellyksen kantaesitykset. Ett tul ny sääki ihmettelee ja ot kaveris föllii!

Kokoonpano:

Lauri Gröndahl – Kitara
Laura Helandar – Saksofoni
Anni Leppänen – Piano
Hanna Turunen – Basso
Vili Kallonen – Rummut

Tuukka Peltomäki

Konsertti koostuu pääasiassa proge ja rock-tuotannosta, joiden lisäksi mukaan mahtuu myös pari kevyempää kappaletta.

Tuukka Peltomäki – Kitara
Aki Niskasaari – Kitara
Atte Toivola – Basso
Petteri Varis – Rummut

Laura Sippola &Tuki

ke 17.4.2019


Laura Sippolan ura on omintakeinen. Hän laulaa niin äänellään kuin pianollaan. Seitsemäs soolojulkaisu Intermezzo keräsi edeltäjiensä lailla kehuja ja vakiinnutti Sippolan paikkaa Suomen laulaja-lauluntekijöiden kärkikaartissa. Hänen lauluissaan folk ja jazz sekoittuvat pettämättömään melodiantajuun ja omintakeisiin sanoituksiin.

Laura Sippola – laulu, piano ja sävellykset
Peter Engberg – kitarat
Tuure Koski – basso



Antti Noponen & Heikki Frilander & ILLU-Band -muistokeikka

to 18.4.2019


ILLU-Band (1983- ) kunnioittaa perustajajäseniensä vokalisti Antti Noposen (1958-2018) ja saksofonisti Heikki Frilanderin (1958-2018) muistoa perinteisellä kiirastorstain keikalla.

Antti Lipponen – laulu
Antti Kleemola – laulu
Wälly Välimaa – laulu & trumpetti
Juha Holma – sormiot & laulu
Lothar Varstala – perkussiot
Jorma Lehtola – rummut
Pekka Lampinen – basso
Jukka Viitasaari – kitara
Harri Koivisto – kuningastrumpetti
Jukka Pitkänen – trumpetti
Martti Peippo – saksofoni
Antti Kettunen – saksofoni
Mikko Saikkonen – saksofoni

Liput 8 €, OAJ:n jäsenkortilla 50 €

GOOD JAZZ FRIDAY: OLAVI LOUHIVUORI SUPERPOSITION! + JAZZ JKL COLLECTIVE

pe 19.4.2019
Pitkäperjantaina alkuillassa Jazz Jkl Live -konserttisarja ja Perjantain jazzklubi yhdistävät voimansa. Perjantain jazzklubia isännöivä Jazz Jkl Collective esiintyy laulajatar Heidi Ilveksen kanssa ja rumpali-säveltäjä Olavi Louhivuori tuo kotikaupunkiinsa uuden Superposition! -kokoonpanonsa.

Kvanttifysiikan ihmeellisten löydösten mukaan nimetty Superposition! on säveltäjä-rumpali Olavi Louhivuoren kokoama tuore kvartetti, joka ammentaa free jazzin ja improvisaation perinteestä, jossa kaikuja voi kuulla mm. Ornette Colemanin sekä Tomasz Stankon kvarteteista. Louhivuori on koonnut ympärilleen ryhmän lahjakkaimpia nuoria suomalaisia jazzmuusikoita, joita kaikkia yhdistää seikkailunhalu sekä pyrkimys etsiä ennakkoluulottomasti uutta. Yhtyeen saksofonisteina soittavat Mopo-yhtyeestä tuttu Linda Fredriksson ja Lontoossa nykyisin opiskeleva Adele Sauros.

Adele Sauros – saksofoni
Linda Fredriksson – saksofoni
Mikael Saastamoinen – kontrabasso
Olavi Louhivuori – rummut

”Nyt täytyy todella toivoa, että klubit ja festarit löytävät Superposition!-yhtyeen, ettei se jää musahistorian lehdille mielenkiintoisena jazzkokeiluna, joka vain tuli ja meni. Niin on käynyt liian monelle uskalikolle myös Suomi-jazzissa.”
– Antti Suvanto/Jazzrytmit.fi



Huhtikuun Perjantain jazzklubilla luvassa on saksofonisti Wayne Shorterin valikoituja sävellyksiä, kun solistivieraaksi saapuu Jyväskylästä kotoisin oleva, tällä hetkellä Helsingissä vaikuttava jazzlaulaja ja säveltäjä Heidi Ilves.

Art Blakeyn ja Miles Davisin yhtyeistä ponnistanut Wayne Shorter kuuluu jazzmusiikin merkittävimpiin pioneereihin. Useat Shorterin elegantit kappaleet ovat vakiinnuttaneet paikkansa jazzstandardeina, joita kuullaan nyt Ilveksen sanoittamana ja laulamana.

Heidi Ilves on valmistunut musiikin maisteriksi Göteborgin yliopistosta. Laulajatar tiedetään myös myös ahkerana ja kunnianhimoisena säveltäjänä.

Popparin Perjantain jazzklubeilla on kuultu kuukausittain teemoiltaan vaihtelevaa, tyyliltään perinteistä ja monipuolista jazzmusiikkia. Paikallisista jazzmuusikoista koottu neljän sukupolven yhtye saa klubi-illoissa vahvistuksekseen kutkuttavia solistivieraita – usein läheltä ja silloin tällöin kauempaakin. Jazz Jkl Collectivessa loistaa kansainvälisesti korkealle arvostettu pianisti Marian Petrescu, 17-vuotias superlahjakkuus Kasper Halttunen rummuissa, oman sukupolvensa kärkimuusikoihin lukeutuva kitaristi Tuomas Paukku sekä pitkän linjan luottobasisti Pekka Törmänen.

Heidi Ilves – laulu
Tuomas Paukku – kitara
Marian Petrescu – piano
Pekka Törmänen – basso
Kasper Halttunen – rummut

”Jazz Jkl Collective -yhtye on kitaristi Tuomas Paukun neronleimaus…Yksi jazzkulttuurin hienoimpia ominaisuuksia on juuri sukupolvirajojen vaivaton ylittäminen, ja tässä yhtyeessä se saa selkeimmän manifestinsa.”
– Pentti Ronkanen/KSML

Jazz Jkl Collective klo 18.00
Superposition klo 19.30

Elias Kahila + Maagine

la 20.4.2019
KLO 19 ELIAS KAHILA

Tukholman musiikkiskenessä nosteessa oleva jyväskyläläinen pop/rock-sellon pioneeri Elias Kahila, 35, on laajentamassa sellon ilmaisukykyä kehittämillään uusilla sellonsoittotekniikoilla. Kahilan kolmimuunteinen ”shufflejousitekniikka” mahdollistaa sellonsoiton uskottavasti funkin ja grooven tyylilajeissa antaen uuden mausteen rytmimusiikkiin. Mm. Toto -yhtyeen David Paich on ilmaissut kiinnostuksensa Kahilan soundiin Pori Jazz -festivaalien yhteydessä. Kahilan horisontaalinen ”basso-sello” -tekniikka tuo mieleen Red Hot Chili Peppersien Flean otteet bassossa.

Looppi-pedaalien avulla (”Ed Sheeran” -tyyliin mutta sellolla) Kahila rakentaa biisit livenä. Settilista koostuu pääosin omista sävellyksistä, covereista mainittakoon Lenny Kravitzin tunnetuksi tekemä ”American Woman” sekä Paul Simonin ”You Can Call Me Al” – funkisti sellolla!

Elias Kahila on tuttu mm. JP Leppäluodon sekä Antony Parviaisen kiertueilta. Keikkoja on takana myös mm. Timo Rautiaisen, Marco Hietalan, Neumannin sekä ruotsalaisen blues-legenda Bill Öhrströmin kanssa.

Yle Radio Keski-Suomi haastattelu: http://areena.yle.fi/1-4369446

http://www.kahila.net



KLO 20 MAAGINE

Maagine on Jyväskylässä v. 2017 perustettu Suomisoul-yhtye. Nuorten huippumuusikoiden virtuositeetti ja yhteenhitsautunut rytmi, yhdistettynä laulaja Matti Halosen sekä kitaristi Tatu Lehdon nokkelasti kirjoitettuihin biiseihin, luovat yhtyeelle persoonallisen ja raikkaan soundin, jossa kaikuvat jokaisen muusikon omat vaikutteet, yhdistävänä tekijänä syvälle juurtunut groove. ”

https://www.facebook.com/maagineband/

Matti Halonen – laulu
Tatu Lehto – kitara
Panu Korhonen – koskettimet
Hanna Turunen – basso
Aapo Lankinen – rummut
Aku Tervakangas – perkussiot
Laura Helander – saksofoni
Heikki Sillanpää – pasuuna
Antti Kuusela – trumpetti

Elias Kahila + Maagine

la 20.4.2019
KLO 22.30 MAAGINE

Maagine on Jyväskylässä v. 2017 perustettu Suomisoul-yhtye. Nuorten huippumuusikoiden virtuositeetti ja yhteenhitsautunut rytmi, yhdistettynä laulaja Matti Halosen sekä kitaristi Tatu Lehdon nokkelasti kirjoitettuihin biiseihin, luovat yhtyeelle persoonallisen ja raikkaan soundin, jossa kaikuvat jokaisen muusikon omat vaikutteet, yhdistävänä tekijänä syvälle juurtunut groove. ”

https://www.facebook.com/maagineband/

Matti Halonen – laulu
Tatu Lehto – kitara
Panu Korhonen – koskettimet
Hanna Turunen – basso
Aapo Lankinen – rummut
Aku Tervakangas – perkussiot
Laura Helander – saksofoni
Heikki Sillanpää – pasuuna
Antti Kuusela – trumpetti

KLO 23.30 ELIAS KAHILA

Tukholman musiikkiskenessä nosteessa oleva jyväskyläläinen pop/rock-sellon pioneeri Elias Kahila, 35, on laajentamassa sellon ilmaisukykyä kehittämillään uusilla sellonsoittotekniikoilla. Kahilan kolmimuunteinen ”shufflejousitekniikka” mahdollistaa sellonsoiton uskottavasti funkin ja grooven tyylilajeissa antaen uuden mausteen rytmimusiikkiin. Mm. Toto -yhtyeen David Paich on ilmaissut kiinnostuksensa Kahilan soundiin Pori Jazz -festivaalien yhteydessä. Kahilan horisontaalinen ”basso-sello” -tekniikka tuo mieleen Red Hot Chili Peppersien Flean otteet bassossa.

Looppi-pedaalien avulla (”Ed Sheeran” -tyyliin mutta sellolla) Kahila rakentaa biisit livenä. Settilista koostuu pääosin omista sävellyksistä, covereista mainittakoon Lenny Kravitzin tunnetuksi tekemä ”American Woman” sekä Paul Simonin ”You Can Call Me Al” – funkisti sellolla!

Elias Kahila on tuttu mm. JP Leppäluodon sekä Antony Parviaisen kiertueilta. Keikkoja on takana myös mm. Timo Rautiaisen, Marco Hietalan, Neumannin sekä ruotsalaisen blues-legenda Bill Öhrströmin kanssa.

Yle Radio Keski-Suomi haastattelu: http://areena.yle.fi/1-4369446

http://www.kahila.net

Erik Samulan ja Lasse Asun C-tutkinnot

ti 23.4.2019
Tervetuloa katsomaan JAMKin opiskelijoiden Eerik Samulan (kitara) ja Lasse Asun (saksofoni) C-tutkintokeikkoja.

Eerik Samula klo 21

Musiikkia kitarasankareilta kuten Robben Fordilta ja Cory Wongilta.

Eerik Samula – Kitara
Elias Chavez – Laulu
Emma Romsi – Koskettimet
Joonas Laakso – Basso
Senni Hauta-Aho – Rummut



Lasse Asu klo 22.15

Lasse Asu soittaa C-tutkinnon Uusio-orkesterinsa kanssa. Bändi perustettiin jo vuonna 2004 Jyväskylän konservatoriolla silloista valmentavaa tutkintoa varten.

Lasse Asu – Saksofonit
Toni Lepistö – Piano
Joona Lehto – Kitara
Petri Jaakonaho – Basso
Jaska Tabell – Rummut

Tapio Lindholmin ja Tuisku Lehtolan C-tutkintokeikat

ke 24.4.2019
Tapio Lindholmin ja Tuisku Lehtolan musiikkipedagogi-opinnot JAMK:ssa alkavat olla loppusuoralla. Tutkintoon kuuluvat C-tutkintokonsertit pidetään Ravintola Popparissa keskiviikkona 24.4.2019 klo 20 alkaen.

Tuisku Lehtola Band klo 20

Tuiskun konsertti sisältää iloisia ja rauhallisia kappaleita, joista jokaiselle tulee hyvä mieli.

Tuisku Lehtola – kitara
Hanna Turunen – basso
Aaro Laitinen – koskettimet
Ville Mikkola – rummut
Laura Helander – siirappi

Tapio Lindholm Trio klo 21.30

Tapio tarjoilee konsertissaan twangikkään matkan roots-musiikin parissa. Matkalla vieraillaan Pohjois-Euroopassa, USA:n länsi- ja itärannikoilla, Nashvillessä sekä ihan vähän Karibialla.

Tapio Lindholm – kitara
Seppo Kylänpää – basso
Ville Nieminen – rummut

KELLARIKLUBI

to 25.4.2019


JUICY PANDA

Veturitalleilla majaileva, 2012 perustettu Juicy Panda koki uuden syntymän viime vuonna voittaessaan itselleen paikan Rock Academyn luotsattavaksi. Bändi onkin sittemmin julkaissut esikoismusiikkivideonsa ja käynyt keikkareissuilla jopa Lutakossa asti. Mitä genreihin tulee, Juicy Panda yhdistelee vuosituhannen vaihteen alternative rockia, funkia ja kevyitä proge-elementtejä. Tällä hetkellä studiossa ahkeroiva yhtye käy ottamassa Kellariklubilta alkulämmöt matkalleen kohti tulevien kesien festarilavoja.



Juicy Panda FB: https://www.facebook.com/JuicyPandaJKL/

IG: @juicypandaofficial

=====
SURPLUS

Kaupungin toiseksi paras two-piece, Surplus, on taskukokoinen stadionrockyhtye. Tämä useamman aiemman kokoonpanon ylijäämäjäsenistöstä koostuva power duo julkaisi viimeisimmän omakustanteensa ”Sunny Side” viime lokakuussa, ja on sen merkeissä mm. tehnyt laajamittaisen Jyväskylän kiertueen ja käynyt pistokeikalla Hannoverissa. Tälle keikalle yhtye on luvannut ensimmäisiä maistiaisia tulevalta täyspitkältä albumiltaan.

Kuuntele: https://surplus.bandcamp.com/
Peukuta: https://www.facebook.com/surplusmusic/
#seuraa: @surplusband

=====
LIPUT 5€, TERVETULOA!
=====

Werner Bros

pe 26.4.2019


Painavaa ja aitoa skifflemusaa Hankasalmelta. Werner Bros on viiden Tuukkasen veljeksen ja yhden ottopojan orkesteri, jonka musiikki-iloittelu kumpuaa parhaasta koti- ja ulkomaisesta viihdeperinteestä. Werner Bros -show on taidokasta ja iloisen särmikästä musisointia täynnä positiivistä miesenergiaa!

Lavalla:

Jari Tuukkanen – laulu, kitara, pyykkilauta, kazoo, quitarlele
Jyrki Tuukkanen – laulu, pyykkilauta, matkalaukku
Tuure Tuukkanen – laulu, pimpparauta, pyykkilauta, lusikat, matkalaukku
Jaakko Tuukkanen – laulu, narubasso
Pasi Tuukkanen – laulu, mandoliini, kitara, quitarlele
Jussi Ruponen – laulu, kitara, steelkitara, ukulele

Jesse Kaikuranta & Peter Engberg

la 27.4.2019


Valovoimainen tulkitsija Jesse Kaikuranta esittää Vain Elämää -bändistä tutun kitaristi Peter Engbergin säestyksellä laulujaan kitaralle ja laululle sovitettuina versioina. Konsertissa kuullaan myös harvinaisia, tarkkaan valittuja lainattuja kappaleita.

Tervetuloa mukaan puhuttelevaan ja herkkään iltaan!

LIPUT TIKETISTÄ:https://www.tiketti.fi/jesse-kaikuranta-peter-engberg-poppari-jyvaskyla-lippuja/59218

Annala & Saikkonen

la 27.4.2019


Metalliyhtye Mokomasta tutut laulaja Marko Annala ja kitaristi Tuomo Saikkonen on nyt mahdollista nähdä intiimillä ja harvinaisella duo-keikalla. Kappalelistalta löytyy tuttuja Mokoma-biisejä sekä harvinaisempia otantoja, joita ei bändikeikoillakaan ole kuultu kuin harvakseltaan, jos ollenkaan.

Mokoma: Facebook / Instagram / Spotify

Liput: https://www.tiketti.fi/annala-saikkonen-poppari-jyvaskyla-lippuja/61690

Liput ovelta 20 €, jos jäljellä.

Freedom – Jamk Rokkaa Popparissa!

ma 29.4.2019
Kaksi kivenkovaa rock-workshoppien bändiä esittelee teille klo 20 lähtien tuhdit setilliset rock-klassikoita 70-luvulta ysärihitteihin. Tule pistämään vappu ja kesäloma käyntiin rockin hikisessä jytkeessä!

Bändi 1:
Satu Nyqvist – voc
Sonja Salla – voc
Joonas Laakso – bass
Niilo Muje – drms
Jan Moilanen – drms
Sirpa Ojala – pno
Tomi Mäkisuvio – gtr
Eetu Seppänen – gtr
Mikko Kuparinen – gtr
Sakari Lilja – gtr


Bändi 2:
Selina Mattila – voc
Eetu Suutarinen – bass
Petteri Varis – drms
Taneli Jokela – drms
Nelli Marjomäki – pno
Arttu Härmälä – gtr
Arttu Tuominen – gtr
Roope Strengell – gtr
Saku Knuuttila – gtr

L.A. Heat

ti 30.4.2019


Vapunaattona 2019 pärähtää ilmoille Ravintola Popparissa tutut 80-luvun sulosoinnut, kun LA Heat pistää tanssi- ja nostalgiajalan vipattamaan. Luvassa on kasarihittejä varustettuna sekä tiikerikuosilla että pastellisävyillä. Hittien listalla on edustettuna esim. Billy Idol, Nik Kershaw, Tears for Fears, Genesis, Mr Mister, Queen ja tietenkin myös muutamat kuolemattomat, 80-luvun blockbustereista tutut elokuvasävelmät.

Tule kuulemaan, kuuntelemaan ja kokemaan se melodisin vuosikymmen vappuriehan ohessa.

LA Heat on:

Laulu: Konsta Niskavaara
Kitara: Sami Niskavaara
Basso: Juha-Matti Rautiainen
Rummut: Hannu Leppänen
Koskettimet: Mikko Pellinen

Melodisen popin MUSAKLUBI

pe 3.5.2019


Musaklubi avaa kesäkauden perinteisesti Steeples-yhtyeen stemmalaulun merkeissä. Bändi on viettänyt vilkkaan keikkavuoden festarisoitoilla ja eri solisteja säestäen joten uuttakin ohjelmistoa on matkan varrella kertynyt. Steeples-yhtyeen nykykokoonpano on toiminut jo 23 vuotta ja aina vaan näyttää soivan.

Steeplesit:
Upi Helkovaara
Pepe Hämäläinen
Veksa Nyberg
Ari Oinonen
Arska Vesterine.

Klo 19.00-21.00, liput 10€.

The Dick Hawks

la 4.5.2019


Neljän naisen rokkaava showbändi The Dick Hawks ottaa vauhtia kesän lentoretkiin Popparin lavalta. Poppari on haukkojen henkinen koti, uskonto ja Pirkko Liinamaa – täällä on riehaannuttu haukkakeikoista alkaen vuodesta 1996. Tällä kertaa ginivuokot seuraavat herkeämättä haukkojen keitinretkeä, mutta näitä lintuja ei pidättele mikään; ei Keinokäärme, Tero, Yleiskone, apina, eikä poliisi. Ginkoa itsesi Poppariin!

Gradian pop/rock -työpajan keikka!

ma 6.5.2019
Gradian konservatorion pop/rock-työpajan keikka Ravintola Popparissa. Lavalle astelee opiskelijoiden bändi Roope Jokela & Kissat.

Kokoonpanossa:

Ina Myller – laulu
Juho Harjuveteläinen – laulu
Roope Jokela – kitara
Oula Maaranen – kitara
Kalle Mattila – basso
Topi Lepojärvi – koskettimet
Ilari Taipalus – rummut

Vapaa pääsy!

Juha Takasen ja Antti Raivion tutkintokeikat

ti 7.5.2019
Antti Raivion ja Juha Takasen tulevaisuudet ovat näiden keikkojen varassa! JAMK:ssa oleva aika on loppusuoralla! Tule mukaan kuulemaan ja nauttimaan äänistä, jotka siivittävät heitä tulevaisuuden äärettömän meren aalloille!

Tilaisuus nähdä uskomattomia urotekoja tapahtuu Ravintola Popparissa tiistaina 7.5.2019 klo 19 alkaen!

Lavalle astelee:

Klo 19

Antti Raivion C-tutkinto on mystisen ”proffan” keikka, joka määrittelee hänen koko musiikillisen loppuelämän. Se on se hetki kun on aika kehittyä kuin pokèmon konsanaan. Proffan kappaleiden kavalkadi yrittää kuvata musiikkia kuudella eri kielellä.

Ihana:

Antti ”Proffa” Raivio – kitara
Marianne ”Pale” Taipale – koskettimet
Viljami ”PuoliDimi” Salo – rummut
Severi ”Kyntäjä” Lehtimäki – basso

Vain yhdelle heistä tulee jännityksen kylmä hiki ohimoille mutta kenelle?

Klo 20.30

Juha Takasen C-tutkintospektaakkeli koostuu kahdesta puoliskosta, joista ensimmäisessä sormet syttynevät tuleen mm. Steve Vain ja Andy Timmonsin instrumentaaleja tulkitessa. Mikäli Popparin vaahtosammuttimet ovat toimintakuntoisia, lauteille nousee loppupuoliskon ajaksi stadionluokan pop/rock-teoksiaan soittava C-Wave!

Juha Takanen – kitara
Viljo Rissanen – rummut
Ville Koskinen – basso
Ville Ruutiainen – laulu Juho Suikkanen – koskettimet & laulu

Jarno Stenvall tutkintokeikka

to 9.5.2019
Jarno Stenvallin pop/jazz-kitaran B-tutkintokonsertti pitää sisällään mm. hänen omia sovituksiaan Eaglesin kappaleista, pop/rockia ja fuusiota. Luvassa bendejä ja harmonisia tilanteita!
Yhtye:

Jarno Stenvall – Kitara
Tommi Stenvall- Koskettimet
Ari Mustonen – Basso
Vili Kallonen – Rummut
Elias Chavez – Laulu

Markan Kone

pe 10.5.2019


Markan Kone herää syväunesta yhden illan ajaksi ja soittaa juuri Sinun ja kavereidesi iloksi kimaran heidän tykätyimpiä kappaleita. Ei kannata missata tätä! Tehdään hyvää, annetaan parketin palaa ja eletään yksi ilta hetki elämää – aivan kuin ennen! Markan Kone:

Marko Hänninen, laulu
Petri Kananen, basso
Sami Mäkinen, kitara
Pasi Pekkarinen, rummut
Jari Pekkilä, kitara
Mikko Pellinen, koskettimet

Popparin vapaat jamit.

la 11.5.2019
Jamikattaus odottaa innokkaita. Tervetuloa!

Riku Haapalan B.tutkintokeikka

ma 13.5.2019
Riku Haapalan B-tutkintokonsertin ohjelmisto koostuu hänen esikuviensa kappaleista, hyvänmielen musiikista ja ennen kaikkea gruuvaavasta menosta. Kappaleita on muun muassa artisteilta Marcus Miller, Jaco Pastorius ja Stanley Clarke. Joten selvää basismia on havaittavissa. Tule yksin tai kavereiden kanssa nauttimaan menosta ja fiiliksestä. Nyt saa jorata! It´s gonna B funky.

Lavalla:

Aapo Lankinen – rummut
Vilpertti Salminen – kitara
Aleksi Bondfolk – koskettimet
Laura Helander – Saksofoni
Esa Puolakka – Trumpetti
Elias Chavez – laulu
Helinä Haapala – taustalaulu

Gradia Big Band

ti 14.5.2019
Gradia Big Band tarjoilee tiistai-illassa upeaa big band -soundia! Illan kattaus sisältää tunnelmaa ja tempoa jokaisen kuulijan mieleen. Hyvää meininkiä jälleen luvassa!

FM64 levynjulkkari & Crimson Peak

ke 15.5.2019


FM64:n odotettu debyyttialbumi ”Savua” on täällä! Esikoisalbumi julkaistaan virallisesti perjantaina 17.5.2019, mutta levyjulkkarikeikka järjestetään Popparissa jo keskiviikkona 15.5.2019. Tule nauttimaan keikasta ja hankkimaan painos levystä ennakkoon!

Mukana keikkaillassa myös mahtava indiefolk-yhtye Crimson Peak, joka esiintyy ensimmäistä kertaa Jyväskylässä.

KLO 22: FM64 aloittaa levyjulkkarikiertueensa Jyväskylästä. Kahdella laulusolistilla varustetun yhtyeen suomenkielistä musiikkia on kuvailtu atmosfääriseksi indiepopiksi, jota värittävät stemmalaulut, elektroniset elementit ja isot kertosäkeet. Albumilta nostettiin myös kolme sinkkua ”Trampoliini”, ”Paska kesä” ja ”Jos tulisit mukaani”, joista jokainen ylsi joko radiosoittoon YleX:llä tai Spotifyn Uuden musiikin listoille!



KLO 21: Crimson Peak yhdistää kauniit lauluharmoniat kaikuvien kitaroiden ja voimakkaiden rumpujen kanssa, muodostaen heidän valloittavan indiefolk-soundinsa. Yhtye julkaisi viime vuoden maaliskuussa ensimmäisen “Mountainside”-singlensä, jonka musiikkivideo kuvattiin Norjan vuoristossa. Kappaletta on soitettu ahkerasti eri radiokanavilla Suomessa ja se valittiin vuoden suomenruotsalaiseksi kappaleeksi Musik & Talang -musiikkimessuilla. Yhtye julkaisi viime elokuussa toisen, “Your Voice” -nimisen singlensä.

Jazz Jkl Live: Jere Haakana Varjosto

to 16.5.2019
Jere Haakana Varjosto on vuonna 2016 perustettu rockvaikutteinen jazzyhtye. Ryhmän musiikissa vahvat karaktäärisävellykset ja elokuvalliset äänimaisemat yhdistyvät reaktiivisesti improvisoivaan, jazztraditiosta kumpuavaan yhtyesoittotapaan ja rytmiseen energiaan. Sävellyskeskeisyys, sekä yhtyeen sähkökitaraperinteestä ammentavat sävyt tekevät sen musiikista lähestyttävää myös yleisölle, jolle perinteisen, täysin akustisen jazzkokoonpanon sointi on vieraampi. Varjosto julkaisee keväällä ensilevynsä.

Jere Haakana (s. 1983) on yllätyksellinen ja omia teitään kulkeva kitaristi. Oman Varjosto-kvartettinsa lisäksi hän on soittanut muun muassa Kasperi Sarikosken modernia jazzia tulkitsevassa Nuance -yhtyeessä, räppäri Redraman livebändissä, sekä taidemusiikkiin kallistuvassa Unio Ensemblessä. Haakana soittaa myös jyväskyläisessä tangoyhtye Nuevo Quinteto Otra Vez’issä.

Jere Haakana – kitara
Artturi Rönkä – piano, kosketinsoittimet
Juho Kivivuori – basso
Ville Pynssi – rummut

”Haakana väänsi, käänsi ja mourusi sähköisenä. Kuitenkin pääosin selväpiirteisen intensiivisenä ja sielukkaan voimakkaana. Välillä Haakana irrottautui myös kauniin melodisiin ja kuulaisiin säveliin osoittaen näin osaavuutensa ja laajan tyylikirjohallinnan soittimineen.”
– Jazzrytmit, 2018

Sakea Ilta – Levyjulkkarikeikka

pe 17.5.2019


Autenttisuuden ja kovan meiningin nimeen vannova Sakea Ilta juhlistaa debyyttialbuminsa julkaisua Popparissa. Esikoislevy on kokonaisvaltainen elämys, joka leikittelee musiikkigenrejen, rakkauden ja utopian rajapinnoilla. Illan tulee avaamaan helsinkiläinen Rohkeat Kuvat.

Sakea Ilta:

Sakea Ilta edustaa uutta suomenkielistä poprockia omintakeisella tyylillä ja rajattomalla energialla. Anteeksipyytelemätön asenne ja elämänmakuiset lyriikat yhdistyvät teatraaliseen kerrontaan, kun tämä luovuuden loputonta paloa säteilevä yhtye iskee neljän supernovan voimalla.

Ringa Aflatuni – laulu
Roope Strengell – kitara
Eetu Suutarinen – basso
Elias Kaisanlahti – rummut

http://bit.ly/sakeailta-spotify
www.instagram.com/sakeailta/
https://www.facebook.com/sakeailta/

Rohkeat kuvat:

Raastavaa lohtupoppia. Noloa nyyhkypunkia. Hunajaista helpotusta kevään piteneviin iltoihin, joina käsi löytää käden, sydän sydämen, mutta sinä et ketään. Rohkeat kuvat tarjoaa 2010-luvun katkeransuloisimmat kertosäkeet ja kauneimmat kitarat. Katso Rohkeat kuvat – itke ja nauti!

http://bit.ly/polySpotify
www.instagram.com/rohkeatkuvat/
https://www.facebook.com/rohkeatkuvat/

Soittoajat:
21.00 Rohkeat kuvat
22.00 Sakea Ilta

Kirkkopäivien jatkot

la 18.5.2019
K-18 jatkoklubissa on luvassa rentoa tunnelmointia juhlaväelle. Musiikista vastaa Vaeltajan tie -gospelmessusta tuttu Tiina Ask yhtyeineen.

Kirkkopäiväjatkojen artisti Tiina Ask ammentaa tyylinsä vanhasta amerikkalaisesta gospelin juurimusiikista ja yhdistää sen suomalaiseen kansanomaisesti jazzahtavaan rytmimusiikkiin. Lopputuloksena syntyy tasapainoiset ja vahvat raamit helposti lähestyttäville, mutta teksteiltään syvällisille lauluille.

Järj. Kirkkopäivät

www sivuille: https://www.kirkkopaivat.fi/ohjelma-2019/kirkkopaivien-virallinen-jatkoklubi-ravintola-popparissa/

the final show

ti 21.5.2019


Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja niin myös monen konsalaisen opinnot saadaan tänä keväänä pakettiin. Tätä haluamme juhlistaa The Final Show -tapahtuman merkeissä Popparissa. Lavalle astelee peräti viisi mainiota yhtyettä ja päälle tietenkin jamit. Tapahtuma alkaa klo 20 ja sisäänpääsymaksu on vaivaiset 5 euroa.

MUUTAMA SUSI

Muutama Susi on viisihenkinen, omaa musiikkiaan soittava, pop/rock-yhtye. Musiikin ydin on tunnelmallisissa laululyriikoissa sekä raikkaissa, vahvoissa soundeissa. Musiikissa ja live-esiintymisessä yhdistyy energinen rock-musiikki ja kuulas sävelkieli.

Facebook:https://www.facebook.com/Muutama-Susi-1838290429788581/



Spotify:https://open.spotify.com/artist/19CDeIwM2jgq18MVWH4FLk
Instagram:https://www.instagram.com/muutamasusi/

PASI HANHISALO

Mitä tapahtuu kun yhdistää J. Karjalaisen ja Ed Sheeranin? Pasi Hanhisalo on uusi popartisti, jonka musiikissa voi kuulla singer-songwriter-perinnettä sekä popin eri sävyjä monelta vuosikymmeneltä. Teksteissä pureudutaan erityisesti seksuaalivähemmistöjen elämään niin koskettavalla kuin ironisellakin otteella.

https://www.facebook.com/hanhisalopasi/

BOSSWELL

Bosswell on jyväskyläläinen hiphop-yhtye, jossa yhdistyy virtuoosinen soitto ja aito suomiräp-henki. Hiphopin lisäksi musiikillisia vaikutteita on ammennettu funkista, rockista ja modernista popista. Yhtye vie mukanaan chillaamaan parvekkeelle ja sieltä ryöstämään paikallisia musiikkiliikkeitä vauhdikkaissa live-tilanteissa. Tule ja koe suomiräpin uusi suuntaus joka ei jätä kylmäksi!



Spotify:https://spoti.fi/2FhWUDk

Facebook:https://www.facebook.com/Bosswellband/

Instagram:https://www.instagram.com/bosswellband/

VICTORIAN

Victorian on päräyttävää englanninkielistä indierockia, joka tarjoaa vivahteita menneiltä vuosikymmeniltä aina diskosta ja popista hard rockiin asti. Vauhtia tai tunnelmaa ei tule puuttumaan.

Spotify:https://open.spotify.com/artist/6u3kqjjpfsNL8BSKc6tAKw?si=V_3Ol-1zSi-eQyY5LFLIXA

Facebook:https://www.facebook.com/victorianjkl/

Instagram:https://www.instagram.com/victorianjkl/

IMAO!

In My Arrogant Opinion! on uusi modernin rockin aallonharjalla ratsastava jyväskyläläinen yhtye. Lennokkaassa musiikissa yhdistyvät progressiiviset vaikutteet sekä tarttuva melodisuus grooven kera. Koe livenä yhtyeen aistillinen lavapresenssi sekä eeppinen ääniuniversumi.

Ben Granfelt, Muddy Manninen ja Jarmo Nikku: Guitars, Guitars and more Guitars

ke 22.5.2019


Kitaroissa Jarmo Nikku, Ben Granfelt ja Muddy Manninen, ja komppissa Masa Maijanen ja Miri Miettinen.

Luvassa kaksi showta! Klo 19 ja klo 22.30.

Ben Granfelt, Muddy Manninen ja Jarmo Nikku: Guitars, Guitars and more Guitars

ke 22.5.2019


Kitaroissa Jarmo Nikku, Ben Granfelt ja Muddy Manninen, ja komppissa Masa Maijanen ja Miri Miettinen.

Luvassa kaksi showta! Klo 19 ja klo 22.30.

Summer Jazz Club: KaTu MiAu & Kallio Calibro

to 23.5.2019
Summer Jazz Clubin jazzkesä 2019 polkaistaan käyntiin kahden loistavan yhtyeen voimin!



Illan avauskokoonpanossa pääsemme vihdoin kuulemaan nuoren jyväskyläläisen lahjakkuuden, rumpali Kasper Halttusen oman yhtyeen musiikkia. Lavalle nousee nuorista 17–18-vuotiaista koostuva KaTu MiAu, joka kuvailee musiikkiaan energiseksi jazztradition ja tämän päivän modernin jazz-musiikin yhdistelmäksi. Sävellyksissä suureen rooliin nousee improvisointi ja vapaa musiikillinen ilmaisu. Nelihenkisen yhtyeen muusikot ovat kaikki Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksen opiskelijoita jazzmusiikin aineryhmässä. ​

Halttusen lisäksi yhtyeessä soittaa kitaristi Milo Mäkelä, joka tunnetaan parhaiten jo kaksi albumia julkaisseesta Milo & Moses -jazztriosta. Kokonaisen KaTu MiAu -yhtyeestä tekevät saksofonisti Aukusti Annala ja basisti Tuomo Purhonen.

Milo Mäkelä – kitara
Aukusti Annala – saksofoni
Tuomo Purhonen – basso
Kasper Halttunen – rummut




Illan toisena yhtyeenä kuulemme helsinkiläistä Kallio Calibroa. Tämän sähkökitaravetoista instrumentaalimusiikkia esittävän koplan omaperäinen saundi muodostuu kitaran, vibrafonin sekä hammond-urun koostamasta seoksesta sekä monenkirjavasta tyylistä; kappaleissa voit kuulla western swingiä, Kuubaa, rautalankaa, twistiä sekä entisaikojen kotimaista iskelmää.

Yhtyeen tammikuussa julkaistu esikoislevy on sarjakuvateemainen sekä kertomuksellinen albumikokonaisuus, joka kuvaa kymmenellä tuokiopalalla trooppisen lauantaipäivän Helsingissä. Kappaleissa seikkailevat mm. virkatehtävissä toimiva Havaijipaitainen poliisi Pasilan mies, italialainen trikoopukuun sonnustautunut supersankari L’Uomo Mascherato, Korkeasaaresta karannut Jaguaari sekä säädytön nainen Tamara. Tolkuttomalla tunteella möykkäävä Kallio Calibro lumoaa kuulijansa mukaan svengaavaan seikkailuun. ​

Henri Jokinen – kitara, sävellykset
Juha-Pekka Jääskeläinen – vibrafoni
Ville Tolvanen – urku
Eemeli Männistö – basso
Erik Fräki – rummut

Weljet-Weljet

pe 24.5.2019


Toukokuun lopussa Popparissa tarjolla erikoisempi kattaus musiikkia, kun kaksi genrerajoja rikkovaa bändiä saapuvat paikan päälle!

Weljet-Weljet on Jyväskylästä lähtöisin oleva bändi, jolta tuli viime vuoden lopussa debyyttilevy ”Laulut ei kuole EP”. Debyytti on saanut medialta loistavan vastaanoton, mm. Soundi, Desibeli ja Ksml ovat levyä hehkuttaneet. Myös hyvin omaperäisistä ja energisistä keikoistaan, bändi on saanut paljon hyvää palautetta. Weljet yhdistelevät häpeilemättä monia eri genrejä aina rokista räppiin, kuin myös folkista ja punkista aina groovaavaan poppiin.

Aivokuolleet on myös tuore tuulahdus musiikin ystäville! Arvaamaton, sielukkuutta, rähinää, punkkia ja räppiä pursuavaa miellyttävää pierua neljähenkisellä kokoonpanolla. Genrerajoja rikkova ja raiskaava poikabändi. Aivokuolleet julkaisivat helmikuussa ensimmäisen singlensä ”Lapset tarvii terapiaa”.

Tule siis nauttimaan omaperäisestä musiikista, tehdään illasta yhdessä sellainen, jota ei hetkeen unohda!

Subscribe: RSS | iCal

Aukioloajat

Pääsiäisen aukiolo:

Pe 16-4.30
La 19-4.30
Su suljettu
Ma suljettu

Muina aikoina:

Ma-to 16-03 (05)
Pe 16-4.30 (05)
La 19-04.30 (05)
Su lepopäivä

Keikat alkavat viikolla klo 21.00 ja pe – la 22.30, ellei sivuillamme muuta mainita.

Monday Club alk. 21.00.

Liput ovelta viikolla klo 20.30, viikonloppuisin klo 22.00. Ennakot baarista.

Uudet talon viinit nyt täällä!

Hinnat 20 € / plo tai 4,40 € / 12cl. Tervetuloa maistelemaan!

Vuoden 2016 palkitut

Popparin VIP-pikkujouluissa suoritettiin perinteiset Vuoden valinnat.

Vuoden muusikko:
Lassi Friman (kitara)

Vuoden tulokas:
Aapo Lankinen (rummut, basso)

Palkitut kautta aikojen