Keikat 2018

Tour: —

Houseband & Jazz jamit

ti 2.1.2018
Houseband soittaa setillisen standardeja jonka jälkeen lava on vapaa. Ville Lähteenmäki – Sax Lassi Friman – Gtr Melik Turunen – Bass Aapo Lankinen – Drs

Houseband & Jazz jamit

ti 2.1.2018
Houseband soittaa setillisen standardeja jonka jälkeen lava on vapaa

Ville Lähteenmäki – Sax Lassi Friman – Gtr Melik Turunen – Bass Aapo Lankinen – Drs

Melodista Poppia@ Musaklubi

pe 5.1.2018
Melodisen popin Musaklubi palaa vuoden ensimmäisessä tapaamisessa alkujuurilleen. Ensimmäisessä Musaklubissa syyskuussa 2015 oli mukana akustisesti Johanna Mäkelä, Pepe Hämäläinen, Veksa Nyberg ja Eki Paananen…ja samat muusikot ovat taas mukana. Musaklubin teemana on tribuutti Cliff Richard ja the Shadows henkeen, mukana on myös Beatlesit ja Rollarit yms. Johanna Mäkelä soittaa ja laulaa uutta ohjelmistoa akustisesti Veksan kanssa ja myös nopeampaa ohjelmaa bändin säestämänä. Alkuperäiskvartetin lisäksi illassa soittavat Juha Ahtilinna ja Jussi Rantanen.

MAAGINE + MUUTAMA SUSI

pe 5.1.2018
MUUTAMA SUSI ”Muutama Susi on viisihenkinen, omaa musiikkiaan soittava, pop/rock-yhtye. Musiikin ydin on tunnelmallisissa laululyriikoissa sekä raikkaissa, vahvoissa soundeissa. Musiikissa ja live-esiintymisessä yhdistyy energinen rock-musiikki ja kuulas sävelkieli.”

https://www.facebook.com/Muutama-Susi-1838290429788581/ MAAGINE ”Maagine on uuden polven suomisoul -yhtye Jyväskylästä. Lavalle astelee nuorista huippumuusikoista koottu kokoonpano, joille groove on toinen äidinkieli. Matti Halosen ja Tatu Lehdon kynästä syntyneet kappaleet nousevat uusiin sfääreihin näiden muusikoiden käsittelyssä. Tätä ei kannata missata!

Käy ottaa Maaginen meininki haltuun ennen keikkaa täältä!

Spotify: https://open.spotify.com/album/1jzzLTpX946s72EfO4VbBq iTunes: https://itunes.apple.com/fi/album/aikani-ep/id1280832919… YouTube: https://www.youtube.com/cha…/UCpH-rEpZLFdLIzFEc7e0luA/videos

https://www.facebook.com/maagineband/

Matti Halonen – laulu Tatu Lehto – kitara Panu Korhonen – koskettimet Hanna Turunen – basso Aapo Lankinen – rummut Aku Tervakangas – perkussiot Laura Helander – saksofoni Heikki Sillanpää – pasuuna Esa Puolakka – trumpetti”

The Dick Hawks

la 6.1.2018
Haukat ovat viettäneet kovaa korkean paikan leiriä Matti Nykäsen mäessä ja tulevat nyt näyttämään rajun kuntonsa Poppariin. Sotketaanko Domina jälleen Iiro Rantalaan? Toimiiko Doriksen saama rockdoping? Kuinka monta munkkia Dia Dolorosa vetäisee? Entä pystyykö Pikku-Daisy soittamaan saparoillaan? Saako Korhos-Matti haukat kuulostamaan kotkilta? Tule näkemään ja kokemaan Popparin kuuma tunnelma!

Liput 5€ kaikki sukupuolet ja sukupuolimieliset

Lady Little & Kotton Viitanen sekä Mika Nuorva ja Soittorasia

ke 10.1.2018
Mika Nuorva on keskisuomalainen laulaja-lauluntekijä. Ns. körttigospel-genrestä laajemman yleisön tietoisuuteen Nuorva nousi 2000-luvulla kolmen suomenkielistä pop-rockia sisältäneen soololevynsä myötä, joiden kappaleet löysivät toinen toisensa perään Radio Suomen soitetuimpien joukkoon. Elämänmakuisista teksteistään tunnettu Nuorva on tehnyt tällä vuosikymmenellä kaksi yhteislevyä Jaakko Löytyn kanssa. Tällä hetkellä työn alla on neljännen soololevyn kappaleet, joita kuullaan jo myös keikoilla uuden Soittorasia-bändin säestyksellä. Bändi: rummut: Antti Rintala, basso: Ilona Rimpilä, kitara: Esko Turpeinen, saksofoni: Anna Voutilainen.

Lady Little & Kotton Viitanen Bluesia ja soulia, omia ja covereita, suomeksi ja englanniksi. Kaksi laulajaa ja kitara, mukana on usein muitakin soittajia.

Jazz Jkl Live: Black Motor

pe 12.1.2018
Jazz Jkl Liven kevätkausi saa jyrähtävän aloituksen, kun kotimaisen vapaan jazzin ytimessä operoiva Black Motor saapuu pitkästä aikaa Jyväskylään. Tampereen hedelmällisessä musiikillisessa maaperässä jo lähes 15 vuotta kypsyneen ja sieltä kulttimaineeseen kohoneen yhtyeen sielukaan rehevä free jazz on puhutellut ja valloittanut yleisöjä yli genrerajojen; Flow-festivaalilla arvostettu saksalainen toimittaja Andreas Müller ylisti trioa jopa ”maailman parhaaksi bändiksi”.

Black Motorin kymmenes levy, We Jazz Recordsin kesäkuussa 2017 vinyylinä julkaisema ”Branches”, on voimannäyttö melodisen ja voimakkaasti virtaavan musiikin saralla. Uudet kappaleet ovat uljaasti ryöpsähteleviä teoksia, jotka versovat levyn nimen mukaisesti moniin yllättäviin suuntiin. Black Motorin musiikki on samanaikaisesti pohdiskelevaa ja intensiivistä. Suvantovaiheiden rauha on tyyntä ja roihuavien liekitysjaksojen tuli polttavaa. Levyn CD-versio ilmestyi joulukuussa 2017.

Saksofonisti ja puupuhaltaja Jouni ”Tane” Kannisto tunnetaan erityisesti Edward Vesalan Sound & Furyn jäsenenä. Basisti Ville Rauhalan aktiivisimpia yhtyeitä Black Motorin ohella ovat mm. Raoul Björkenheim TRIAD sekä Jorma Tapio & Kaski. Muuramelaislähtöinen rumpali Simo Laihonen toimii jazzin ja improvisoidun musiikin lisäksi aktiivisesti myös rockin ja nykykansanmusiikin parissa sekä useissa eri taidemuotoja yhdistävissä projekteissa.

Tane Kannisto – saksofoni ja puupuhaltimet
Ville Rauhala – kontrabasso
Simo Laihonen – rummut

”Maailman parasta agraarifreejazzia varmoin käsin runnova porukka!” -Petri Silas, Soundi

”Sekä rubatot että tasaisesti sykkivät rytmit svengaavat kuin Coltranen myöhemmissä bändeissä konsanaan.” -Jan-Erik Holmberg, HBL

www.blackmotor.fi
https://www.youtube.com/watch?v=OLRR9yom07U
https://www.youtube.com/watch?v=SRPXjxnVhEE
Tour: —

Mikko Suhonen Quartet (B-tutkinto jamk)

ke 17.1.2018
Mikko Suhonen, saksofoni Juho Valjakka, piano Juho Puikkonen, basso Janne Ikonen, rummut

Orkesteri on perustettu 2014. Kotimaan keikkojen lisäksi olemme esiintyneet myös Puolassa.

Orkesterin ohjelmisto nojaa afro-amerikkalaiseen musiikkiperinteeseen, jossa improvisaatiolla on suuri osuus. Ohjelmistossa on myös kansanlauluja Suomesta ja Norjasta, jotka on sovitettu konseptiin sopiviksi. Luvassa on hyvä kattaus nautittavaa jazz-henkistä musiikkia.

KELLARIKLUBI – SURPLUS / HÄKKYRÄ

to 18.1.2018

Herra Pietiläinen & Lempeät keinot

pe 19.1.2018
Jyväskyläläinen yhtye Herra Pietiläinen & Lempeät juhlii levynsä julkaisua Popparin lauteilla. Levy on yhtyeen ensimmäinen virallinen pitkäsoitto ja biisejä kuullaan niin uudelta levyltä kuin aiemmilta julkaisuilta. Tulehan sinäkin juhlimaan! Herra Pietiläisen lisäksi yhtyeessä soittavat Petrus Piironen (kitara), Jyrki Virta (basso), Esa Starck (rummut)

The Funky Sound Foundation levyjulkkari

la 20.1.2018
The Funky Sound Foundation – Levyjulkkarit + Toistuvat Yllätykset- 14/12€ The Funky Sound Foundation on kovaa nousua tekevä 9-henkinen raskaansarjan funk-yhtye. Periksiantamaton groove vie sinut rytmien alkulähteille -hypnoosiin, josta ei ole paluuta. Kuvittele itsesi pesukoneeseen James Brownin ja sarvikuonon kanssa. Puraise chiliä pakkasaamuna. The Funky Sound Foundation; rytmi, joka ei pyydä anteeksi.

Yhtye tulee Poppariin juhlimaan uutta levyään The Rhythm Dictators.

www.facebook.com/funkysoundfoundation

Toistuvat Yllätykset Toistuvat Yllätykset on Suomen taianomaisin hiphopshow! Kaksi seremoniamestaria, kaksi DJ:tä, tuottajia, taiteilijoita sekä tanssijoita sisältävä crew räjähtää silmillesi kuin ilolintu kakusta! Räppiä, breikkiä, hassuja esiintymisasuja, vertauskuvallisia kaniineja suoraan hatusta! Mitä vaan voi tapahtua! Energinen, sympaattinen, sielukas, toistuva, yllättävä ja pakko kokea livenä!

https://www.facebook.com/toistuvatyllatykset

Jazz Jkl Live: Njet Njet 9

to 25.1.2018
Helsinkiläinen Njet Njet 9 on energisistä live-esiintymisistään tunnettu yhtye, jonka soundissa kuuluu jäsentensä laaja ja iloluontoinen suhde musiikkiin. Säveltäjä-kosketinsoittaja Ville Kyttälän johtaman nonetin musisointi maalaa toisaalta nostalgisia, toisaalta utopistisia mielikuvia, ja parhaimmillaan Njet Njet 9:n musiikki kuulostaakin siltä, kuin Zappa ja Zawinul pelaisivat nelinpelitennistä Massive Attackin kanssa kanssa ruotsalaisella kesämökillä. Yhtye tarjoilee kuulijalleen monisävyisen musiikkimaailman, jonka helposti lähestyttävän ulkokuoren alta paljastuu kuitenkin kerta kerralta uusia tasoja.

Toisen albuminsa marraskuussa 2017 julkaissut yhdeksänhenkinen yhtye venyttää jazzmusiikin rajoja yhdistellen kiehtovia elementtejä niin elektronisesta musiikista kuin eri maailmanmusiikkityyleistäkin – kuitenkin jazzperinteeseen nojaten. Njet Njet 9 vangitsee kuulijansa ja saattaa heidät naurujoogan, tanssiterapian ja yksisarvishoidon kautta turvallisesti onnelliseen loppuun. Iso kokoonpano täyttää Popparin lavan Suomen Jazzliiton yhteistuotantokiertueella.

​ Ville Kyttälä – Kosketinsoittimet
Martti Vesala – Trumpetti
Juho Viljanen – Pasuuna
Linda Fredriksson – Saksofoni
Ville Vannemaa – Saksofoni
Pekka Seppänen – Saksofoni
Veikki Virkajärvi – Kitara
Heikki Laine – Basso
Eeti Nieminen – Rummut


”Ville Kyttälän nonetti Njet Njet 9 kuulostaa välillä suuremmalta kuin big band” -Jan-Erik Holmberg, HBL

www.njetnjet9.com/
www.facebook.com/njetnjet9music
www.youtube.com/watch?v=5W11Y0iMd-U
www.youtube.com/watch?v=nZGNvKDbv7A
Tour: —

7 Stout Clan

pe 26.1.2018
7 Stout Clan on vuonna 2008 perustettu irkkupunk-yhtye. Oluen ja viskin katkuisen musiikkinsa kiltteihin sonnustautunut bändi tislaa yhdistämällä mm. säkkipillin, banjon, mandoliinin ja tinapillin perinteiseen rock-trioon.

Raivoisan hyvä livesetti koostuu oman tuotannon lisäksi myös perinteisistä irlantilaisista juomalauluista ja keikoilla kuullaan myös valittuja paloja irkkupunkin suurnimiltä kuten Flogging Molly, The Pogue ja Dropkick Murphys.

Irkkupunk lisää tunnetusti oluen maistuvuutta. Pants off and rock on!

https://www.youtube.com/watch?v=5MaK93azNHI https://www.facebook.com/7stoutclan/ http://www.7stoutclan.fi/

Boys of Summer

la 27.1.2018
Boys of summer soittaa pop/rock-klassikoita viideltä vuosikymmeneltä jonka jälkeen lava on vapaa jameille.

Samuli Hannula – laulu Aku Tervakangas – rummut Valtteri Rouhiainen – basso Iida Pekkarinen – koskettimet Marius Pirhonen – kitara

Elias Kahila luuppi-sello show

to 1.2.2018

STEEPLES@ Musaklubi

pe 2.2.2018
Melodisen popin Musaklubi kokoontuu jälleen yleisön pyynnöstä Steeples-stemmalaulun merkeissä. Steeples-yhtye perustettiin 1964 ja kolmivuotisen toimintansa aikana bändi voitti eri kokoonpanoissa kaksi pop-yhtyeiden Suomen mestaruutta. Kolmenkymmenen vuoden tauon jälkeen bändi herätettiin 1996 henkiin ja on sen jälkeen toiminut aktiivisesti samalla kokoonpanolla. Illassa tullaan kuulemaan monipuolisesti laulu-ja instrumentaali poppia.
Upi Helkovaara,
Pepe Hämäläinen,
Veksa Nyberg,
Ari Oinonen
ja Arska Vesterinen.

Riikka Jaakkola band

pe 2.2.2018
Riikka Jaakkola on 11-vuotiaana keikkailun aloittanut nuori laulaja-lauluntekijä. Nyt nelihenkinen yhtye on keikkaillut aina Helsingistä Iisalmeen asti, ja kesällä 2017 yhtye julkaisi debyytti-EP:nsä joka kantaa nimeä Näkyjä nään. Bändi soittaa suomenkielistä rock-musiikkia nykyaikaisella soundilla vanhoja esikuvia unohtamatta. Live-esiintymistä on kuvailtu energiseksi ja vaivattomaksi.

Jaakko Pöyhönen – rummut
Tatu Back – basso
Markus Venehsalo – kitara
Riikka Jaakkola – laulu

Appa show for family

la 3.2.2018
Joulukuussa suuren suosion saanut Appa show otetaan uusiksi heti näin vuoden alussa:
Suomen paras Abba-tribuuttibändi APPA Music Show nousee jälleen Popparin estradille! Tanssijalan vipatuksen takaa niin vanhat tutut hitit kuin myös vähemmän tunnetut Abban mestariteokset. Glitterit niskaan, teryleenit jalkaan ja sinistä luomiväriä naamaan. Näistä aineksista muodostuu viihdyttävä ilta, koska you can dance, you can jive, having the time of your life! Agnetha: Heidi Luck Frida: Anne-Mari Hakala Björn / kitara: Esko Turpeinen Benny / koskettimet: Mikko Pellinen Rutger / basso: Tapani Vaahervaara Per / rummut: Jani Lahtinen

APPA show

la 3.2.2018
Joulukuussa suuren suosion saanut Appa show otetaan uusiksi heti näin vuoden alussa:
Suomen paras Abba-tribuuttibändi APPA Music Show nousee jälleen Popparin estradille! Tanssijalan vipatuksen takaa niin vanhat tutut hitit kuin myös vähemmän tunnetut Abban mestariteokset. Glitterit niskaan, teryleenit jalkaan ja sinistä luomiväriä naamaan. Näistä aineksista muodostuu viihdyttävä ilta, koska you can dance, you can jive, having the time of your life! Agnetha: Heidi Luck Frida: Anne-Mari Hakala Björn / kitara: Esko Turpeinen Benny / koskettimet: Mikko Pellinen Rutger / basso: Tapani Vaahervaara Per / rummut: Jani Lahtinen
Tour: —

Jazz jamit. House Bamd avaa

ti 6.2.2018

Voodoo Swamp

ke 7.2.2018
Voodoo Swamp on räväkkä nouseva Jyväskyläläinen Hard-rock bändi, joka yhdistää musiikissaan 70 ja 80 luvun tunnelmaa omaan tulkintaansa. Voodoo Swamp tuo energiaa kuulioilleen omalla musiikillaan, cover-kappaleilla ja energisellä live-esiintymisellään. Rock on!

(Laulu ja kitara) Otto Veikkola (Laulu ja kitara) Tino Virtaniemi (Basso) Vesa Virtanen (Rummut) Kalle Mattila ( Miksaus) J-p Kaukoranta

Esimerkki meidän musiikista https://www.youtube.com/watch?v=X9oMGE1Jy_Y&t=17s

Sähkömessujen Jami-ilta (yksityistilaisuus)

to 8.2.2018

Face The Legacy & Feeding Lies

pe 9.2.2018
Face The Legacy on vuonna 2015 perustettu Hard Rock-yhtye Jyväskylästä. Musiikki perustuu 80-90-luvun hard rockiin, johon on lisätty moderneja vaikutteita.

Niklas Lindeman – Kitara & Laulu, Elias Suhonen – Kitara, Pietro Tuominen – Rummut, Juuso Liukkonen – Basso

Feeding Lies on metal- vaikutteinen bändi Kuopiosta.

Teemu Myöhänen – Vocals/ Henri Pakarinen – Guitar, backing vocals/ Tero Vauhkonen – Guitar, backing vocals/ Pete V – Bass, backing vocals/ Niko Huovilainen – Drums

Laviranta Rock Band

la 10.2.2018
LAVIRANTA ROCK BAND on syksyllä 2016 tilauksesta perustettu bändi, joka soittaa tunnettuja AOR-, rock-, hard rock- ja heavyrock-klassikoita 1970 – luvulta aina tähän päivään saakka. Koska bändi sai jo ensimmäisiltä keikoiltaan ylistävää palautetta sekä yleisön, että tilaisuuksien järjestäjien suunnalta, yhdessä musisointi toimi soittajien kesken saumattomasti ja tunnelma bändin sisällä muodostui upeaksi, päätettiin toimintaa ja keikkailua jatkaa.

LAVIRANTA ROCK BAND koostuu kokonaisuudessaan keskisuomalaisista jäsenistä ja bändissä onkin useita myös Jyväskylässä tunnettuja muusikoita. LRB:n keikoilla ajatus varsin usein kevenee ja saa aikaan hövelin käytöksen! Tulkaahan testaamaan LRB Poppariin la10.2.2018!

YouTube-näyte: Burn (Deep Purple), Jämsän Akuliina Festivaaleilta 9.9.2017 https://www.youtube.com/watch?v=l75HGHmmu8Y

Timo Heinonen (laulu) Miika Tarvainen (kitara & laulu) Janne Laviranta (basso) Levi Pitkäniemi (koskettimet & laulu) Juho Peltonen (rummut) Satu Silvan (laulu)
Tour: —

Jao:n muusikko opiskeijoiden jazztyöpaja

ma 12.2.2018

Jazz Jkl Live: Jori Huhtala 3

ti 13.2.2018
Jyväskylästä lähtöisin olevan basisti Jori Huhtalan trio on uudenlainen yhtyekonsepti suomalaisella jazzkentällä. Yhtye rakentaa musiikissaan vahvoja tunnelmia ja äänimaisemia, jotka kutsuvat kuulijaansa heittäytymään mielikuviensa vietäväksi. Huhtalan harkitun vähäeleiset sävellykset ja rytmisten kudosten monitahoisuus innostavat yhtyeen jäsenet lennokkaisiin improvisaatioihin. Jori Huhtala 3 julkaisee uuden albuminsa helmikuussa 2018 ja Jazz Jkl Live -konsertti Popparissa on osa yhtyeen levynjulkaisukiertuetta.

Kontrabasisti-säveltäjä Jori Huhtala on jo vuosien ajan kuulunut kotimaamme jazzinstrumentalistien kärkikaartiin. Hänen soittoaan on kuultu viime vuosina mm. Eero Koivistoisen, Raoul Björkenheimin, Severi Pyysalon ja Jukkis Uotilan kaltaisten suomalaisen jazzin suurnimien yhtyeissä. Jyväskyläläiset muistavat hänet mm. omaleimaista jazzia soittavista yhtyeistä Kvalda ja Big Blue.

Saksofonisti Jussi Kannaste on yksi suomalaisen nykyjazzin kiistattomia kärkipuhaltajia. Hänen sielukasta ja tarinallista soittoaan on viime vuosina kuultu mm. yhtyeissä Jaska Lukkarinen Trio, Teppo Mäkynen 3TM, sekä KVR (Kannaste-Viinikainen-Riippa).

Pianisti Aki Rissanen on tällä hetkellä kiinnostavimpia suomalaisia jazzartisteja niin kotimaassamme kuin kansainvälisestikin. Hänen oma trionsa on julkaissut juuri toisen albuminsa ja esiintyy aktiivisesti ympäri maailman. Omien yhtyeidensä lisäksi Rissasen taiturimaista työskentelyä on todistettu mm. Verneri Pohjolan, Mikko Hassisen ja Lauri Porran yhtyeissä.

Poppariin saapuukin nyt suoranainen suomijazzin “supergroup,” joka tarjoaa kuulijoille taatusti ainutlaatuisen musiikkielämyksen.

Jori Huhtala – kontrabasso ja sävellykset
Jussi Kannaste – tenorisaksofoni
Aki Rissanen – piano

”Huhtala kuuluu nuorempien kontrabasistien parhaimmistoon.”, -Harri Uusitorppa, HS

”Suomalaisella jazzilla on nyt juhlahetki” -Pentti Ronkanen, Suomijazz.com

www.jorihuhtala.com
www.youtube.com/watch?v=KHgd4QwqFxc
Tour: —

KELLARIKLUBI: UNCLE WORMWOOD / RICKWAD

to 15.2.2018
Jäitkö vaille ystävänpäivänsuklaita tai muita hellyydenosoituksia?
Aiheuttaako koko juhla pelkkiä harmaita hiuksia?

Tervetuloa viettämään VASTAYSTÄVÄNPÄIVÄÄ Poppariin, jossa vuoden toisella kellariklubilla sydänveriään vuodattavat Uncle Wormwood’s Medicine Show ja Rickwad!

Päättömät, Suontausta & Puusaari

pe 16.2.2018
Päättömät Tampereelta ponnistava Päättömät-bändi on tasaiseen tahtiin kasvattanut suosiotaan yhtenä uuden suomirockin pioneereista. Tuoreella musiikillisella otteellaan ja sopivasti kieli poskessa -livemeiningillään vakuuttava bändi on vuosien saatossa rakentanut itselleen omanlaisensa atmosfäärin, joka jokaisen on ennen kaikkea koettava itse keikalla! Päättömät ei synkistele vaan tarjoilee kuulijoilleen mukaansatempaavan positiivisen kokemuksen, hillitöntä meininkiä sekä tarttuvia kertsejä. Päättömät aloitti tämän vuoden rytinällä julkaisemalla uuden sinkun ’Wingmän’, joka on saanut jo radiosoittoakin osakseen. Popparissa tullaan kuulemaan myös uuden sinkun julkkarikeikkaa varten torvisektiolle sovitettuja kappaleversioita bändin tuotannosta! Tuore sinkku ’Wingmän’ Spotifyssä – https://open.spotify.com/track/4nKS9H7lrt94WGWzQBbVw9?si=a1lsKh4PQbi77ZR6N4uTDg Sano mitä vaan -musiikkivideo – https://www.youtube.com/watch?v=QsI8jQg_3RE Facebook: https://www.facebook.com/PaattomatOfficial/ Instagram: https://www.instagram.com/paattomatofficial/ ————————————————————— Suontausta & Puusaari Jyväskyläläisten laulaja-lauluntekijä Jani Suontaustan sekä kitaristi Jaakko Puusaaren luotsaama yhtye, jonka musiikissa pääosaa näyttelevät vivahteikkaat suomenkieliset tekstit sekä soljuva akustinen musisointi. Vuodesta 2015 aktiivisesti esiintyneet miehet julkaisivat Kasvot kohti aurinkoo -debyyttialbuminsa syksyllä 2017, ja levyllä vierailevista soittajista muodostui samalla myös laajempi keikkakokoonpano. Yhtyeen musiikki on niittänyt arvostelumenestystä mm. Yle Radio Suomen taajuuksilla ja ilmaisuvoimainen livesoitto stemmalauluineen ihastuttanut keikkayleisöjä ympäri Suomea. Jani Suontausta – laulu, kitara Jaakko Puusaari – kitara, taustalaulu Tatu Lehto – slide-kitara Kasvot kohti aurinkoo -albumi Spotifyssä: https://open.spotify.com/album/4H7nCXc7dRIHUnSedO0CxS Mulla ei oo rahaa – musiikkivideo: https://youtu.be/pk0VIo1XB_Y Facebook-sivut: https://www.facebook.com/suontaustapuusaari/ —————————————————————- K18 / Liput ovelta 7€ – opiskelijat 5€ Showtime klo 22.30 –>
Tour: —

Kaupungin Valot (TRE) ja Foster Parents (JKL).

la 17.2.2018
Kaupungin Valot https://www.youtube.com/watch?v=dpA6P4GJ2_M/ https://kaupunginvalot.bandcamp.com/ https://www.facebook.com/kaupunginvalot/

Foster Parents https://youtu.be/KkggvSDXt38/ https://fosterparents.bandcamp.com/ https://www.facebook.com/fosterparentsband/

Aki Sairan c-tutkinto

ma 19.2.2018
Keikan ohjelma koostuu pääasiassa omista sävellyksistäni ja parista lainabiisistä. Musiikki on tyyliltään jazz-viitekehyksen sisälle mahtuvaa, skaalalla rennosta rauhallisesta tunnelmoinnista reippaasti kulkevaan nopeatempoisempaan kikkailuun. Setistä löytyy myös perinteisempää swingiä, suorempaa rock/funk vaikutteista groovea, bluesvaikutteita unohtamatta. Bändissä soittaa: Aki Saira – alttosaksofoni Hanna Turunen – bassot Tuisku Lehtola – sähkökitara Vili Kallonen – rummut

House Band avaa JAZZ JAMIT

ti 20.2.2018

Timo Malmi esittelee elokuvansa Tuntemattomat raatihuoneen puolustajat 1918

ke 21.2.2018
Jyväskylän Talven ”etko-tilaisuudessa” ke 21.2. klo 17:45 ohjaaja Timo Malmi esittelee elokuvansa Tuntemattomat raatihuoneen puolustajat 1918.Esittelyn jälkeen se nähdään ja siitä voidaan keskustella.

Claes Andersson @ Jyväskylän Talvi Klubi

ke 21.2.2018

Jazz Jkl Live: Jussi Lehtonen Band

to 22.2.2018
Kotimaisen jazzin tämän hetken kärkimuusikoista koostuva Jussi Lehtonen Band konsertoi laajamittaisella Suomen Jazzliiton kiertueella yhdellätoista paikkakunnalla, ja rumpali-säveltäjän luotsaama jazzyhtye hurmaa taidollaan ja svengillään myös Jyväskylässä Jazz Jkl Live -konserttisarjassa. Jussi Lehtosen musiikilliset ratkaisut palvelevat herkeämättä soivaa kokonaisuutta, jossa syvällinen perinnetietous yhdistyy suvereeniin instrumentin hallintaan.

Suomen eturivin jazzrumpaleiden joukossa paikkansa vakiinnuttanut Lehtonen on julkaissut kaksi omaa soololevyä sekä yhteislevykset Dave Liebmanin ja Koko Jazz Orchestran kanssa. Kolmannella ja uusimmalla levyllään, loppuvuodesta 2017 julkaistulla Move On -albumilla Lehtonen palaa saman kokoonpanon pariin kuin ensilevyllään, ja materiaali onkin kirjoitettu juuri nämä muusikot mielessä. Musiikissa on runsaasti sävyjä, intensiteettiä ja rytmiä sekä paljon väkeviä sooloja loistavien suomalaisten jazzmuusikoiden toimesta. Lehtosen lisäksi levyllä soittavat Joonatan Rautio, Teemu Viinikainen, Aki Rissanen ja Jori Huhtala, jotka ovat ansainneet kannuksensa lukuisissa eri kokoonpanoissa vuosien varrella.

Jussi Lehtonen – rummut
Joonatan Rautio – saksofoni
Teemu Viinikainen – kitara
Aki Rissanen – piano
Jori Huhtala – basso

”Voiko mikään mennä pieleen, kun on tällaiset soittajat?” -Pentti Ronkanen, Suomijazz.com

“Playing with Jussi over the years has been a wonderful experience, watching him expand and grow as a drummer, but especially as a composer. The writing here is superb covering a variety of styles with great playing by the band. Lyricism is abundant as is fire and ice. I know this rhythm section well and they are world class, even beyond. My compliments to all the musicians for their wonderful musicianship and flexibility handling the material. GREAT MUSIC!!” – Dave Liebman, 2017

www.jussilehtonen.com
www.youtube.com/watch?v=2Kn4zNxZL5o

Petteri Sariolan levynjulkaisukiertue

pe 23.2.2018
Tour: —

Jeaveto&Moonwagon

la 24.2.2018
Kalajokinen Jeavestone ja kokkolalainen Moonwagon tuovat mukanaan Pohjanlahden rannikolta aimo tuulahduksen raikasta meri-ilmaa reippaiden purjehdusaiheisten laulujensa muodossa!

The Skankbeat

to 1.3.2018
The Skankbeat on tamperelainen nelihenkinen yhtye, jonka musiikissa yhdistyy rap, rock, funk ja metallimusiikki. The Skankbeatin livepresenssi on ylistetty sykähdyttäväksi, sekä energiseksi. Bändi julkaisi 2017 loppupuolella debyyttialbuminsa Everybody!.

https://www.facebook.com/TSBbandofficial/

https://open.spotify.com/album/1SSmVvCCQmu59z4zmA23ej

Melodisen popin MUSAKLUBI

pe 2.3.2018
Musaklubi kokoontuu jälleen maaliskuun ensimmäisenä perjantaina vakiintuneeseen tapaan. Tulemme kuulemaan Inkun molemmilta levyiltä harvemmin kuultuja kappaleita ja myös yleisöltä tulleita toiveballadeja. Popparibändi esittää tuttuun tapaan instrumentaalikappaleita, kuunneltavaa poppia ja monille niin tärkeätä tanssijalkaan käyvää ohjelmistoa.

Juha Ahtilinna
Veksa Nyberg,
Ari Oinonen ja
Arska Vesterinen.

Illan solistina ihana ja upeaääninen Inkku ja myös Juha hoitelee solistin tehtäviä

Oxley Acoustic Duo

pe 2.3.2018
Muistatko vielä Paul Oxley’s Unitin 80-luvulta? Living In The Western World, Spanish Bars, Terry’s Inside ym. Nyt Paul Oxley´s duo on taas täällä.
Tour: —

Laitamo & Tammela33100

la 3.3.2018
TAMMELA 33100 Tammela 33100 on rockia, poppia ja folkkia ennakkoluulottomasti sekoitteleva yhtye Tampereen Tammelasta. Bändin teatraalinen tarinankerronta tukeutuu monisävyisesti elämän koulimiin ihmisiin ja heidän tragikoomisiin ongelmiinsa. 26.1.2018 ilmestyvä Valoa kohti on yhtyeen toinen kokopitkä albumi. Debyytti Muistatko illat ilmestyi vuonna 2013. ”Saimme pari lasta tässä levyjen välissä, ja aika uuden musiikin luomiseen on ollut kiven alla. Toisaalta ruuhkavuodet ovat antaneet melkoisesti polttoainetta noihin lyriikoihin. Niissä puramme parisuhdepatoutumiamme oikein antaumuksella!”, kertoo bändiä pyörittävä pariskunta Jaani ja Annaleena Haapasalo.

www.facebook.com/tammela33100

LAITAMO Laitamo on rockbändi, joka murisee, sihisee, raapii ja puree. Yhtye ruoppaa populaarimusiikin perintöä huolella ja rakkaudella ja muovailee löydöksistänsä meneviä ja tarttuvia rockkappaleita. Laulut kertovat muun muassa rakkaudesta, avaruudesta, jumalista, käärmeistä ja kärpäsistä. Yhtyeen ensimmäinen sinkku ja musiikkivideo Kahlekerjäläinen julkaistaan alkuvuodesta 2018. Yhtyettä luotsaa tamperelainen laulaja-lauluntekijä Aimo Laitamo.

Aimo Laitamo – laulu, kitara Antti Talvitie – kitara Panu Ukkonen – basso Olli Hipeli – koskettimet Markus Snellman – rummut

Facebook-sivu: www.facebook.com/laitamoband

Desert rain

ke 7.3.2018
Desert Rain Hypnotic music with ethnic touch and Persian poems
Alex Lee drums Farshad Shanati santour and vocals Ville Lähdepolku Guitar and backround vocals

Sami Saari ja jazzpojat

pe 9.3.2018
Pitkän linjan artisti Sami Saari Jazzpoikineen tanssittaa yleisöään vauhdikkaasti svengaavilla rytmeillä. Kokoonpanon ohjelmisto koostuu enimmäkseen Sami Saaren suomentamista jazzin ikivihreistä, Saaren uusista sävellyksistä sekä konkarin klassikoista.

Sami Saari, voc & gtr / Mikael Myrskog, piano / Eero Seppä, bass / Ville Pynssi, drs

Sami Saari ja jazzpojat

pe 9.3.2018
Pitkän linjan artisti Sami Saari Jazzpoikineen tanssittaa yleisöään vauhdikkaasti svengaavilla rytmeillä. Kokoonpanon ohjelmisto koostuu enimmäkseen Sami Saaren suomentamista jazzin ikivihreistä, Saaren uusista sävellyksistä sekä konkarin klassikoista.

Sami Saari, voc & gtr / Mikael Myrskog, piano / Eero Seppä, bass / Ville Pynssi, drs
Tour: —

Black souls matter@ HEVI-ILTA

la 10.3.2018
Black souls matter tulee kol,mannen kerran. Tällä kertaa tapahtuma on paisuteltu kolmipäiväiseksi minikiertueeksi, ja black metal panzervagen jyrää neljän yhtyeen voimin: Tuhonsiemen (JKL) Alchemaster¨s apprentice (JKL) Morgal (Mikkeli) Curse upon a prayer (Oulu)

Sirkat kokeilee erilaisia kokoonpanoja

ma 12.3.2018

UNYA

ke 14.3.2018
Jyväskylästä kotoisin oleva laulaja-pianisti Hilkka Louhivuori on nouseva lahjakkuus Suomen musiikkikentällä. Louhivuori on tullut aiemmin tutuksi mm. The Northern Governorsin, Soul Valpio Bandin sekä Emma Salokoski Voicesin riveistä.

Tällä hetkellä Louhivuori työstää materiaalia uunituoreelle yhtyeelleen UNYAlle, jossa hän toimii laulajana, laulunkirjoittajana sekä kosketinsoittajana. UNYAn tuotanto on suomenkielistä neo soulia, jossa on vaikutteita mm. elektronisesta musiikista, hip hopista, maailmanmusiikista sekä jazzista. UNYA työstää nyt pitkäsoittoa ja levy julkaistaan alkukesästä.

Yhtyeessä vaikuttavat lisäksi niin ikään Jyväskylästä tutut kasvot Ilkka Oksanen (rummut), Pekka Löhönen (basso) ja Lauri Kallio (Kitara ja sampleri).

https://www.facebook.com/unyamusic/

Livevideo, UNYA – Kuuntele: https://youtu.be/C1_MgObINfI

KELLARIKLUBI: SUICIDAL RIDE / THE ØFFSETS

to 15.3.2018

Xerona Mistress , Pyskoanalyysi ja Ihmistarhaus

pe 16.3.2018
Xerona Mistress: https://www.youtube.com/watch?v=cj-3aBEqNLU

Flippipuisto: https://www.youtube.com/watch?v=S30gkKY2WSI

Roots-ilta ( alkaa yksityistilaisuudella 18-21)

la 17.3.2018
Ilta muuttuu roots- avoimeksi n.21.30.
Tour: —

Willie & the Wolves & Boogie Chillen & Moaners Duo

la 17.3.2018
Hiljattain pitkän tauon jälkeen keikkalavoille palannut rytmiblues- ja rock&roll -yhtye Willie & the Wolves juhlistaa konsertissa 25-vuotista taivaltaan. Keikalla kuullaan meneviä tanssipaloja koko pitkän uran varrelta.

Tommy Barkmanin johtama Boogie Chillen -trio johdattaa kuulijat sähköisen delta bluesin pariin. Yhtye isännöi aikoinaan Popparissa myös suosittuja Boogie Chillen -klubi-iltoja.

Illan sähköisiä bändejä varten tunnelman virittää harvinaislaatuisen duo-esiintymisen tekevä Moaners Duo, eli Hessu Heinonen & Mika Lähteenmäki, joka käynnistää illan akustisen bluesin merkeissä.

”Obscured by the Wall” Näyttökeikka

ma 19.3.2018
Allekirjoittaneen suosikkikappaleita Pink Floydilta.

Kokoonpano: Kalle Turppo – kitara Mirko Honkanen – kitara Jari Vähkyrä – rummut Eero Salonlahti – laulu Ville Uimi – basso Robin Widjeskog – koskettimet

Gradia Internatilal Workshop Band

ke 21.3.2018
-Gradian musiikkiopiskelijat yhdessä yhdessä Riigasta vierailulla olevien vaihto-opiskelijoiden kanssa pöläyttävät ilmoille sekoituksen jazzia ja afrolattarirytmejä. Tiedossa on herkkua korvalle ja jopa tanssijalalle.

Jazz Jkl Live: Jukka Perko Tritone

to 22.3.2018
Suomen johtaviin jazz-artisteihin kuuluva saksofonisti Jukka Perko esitteli viime vuonna uuden Tritone-kokoonpanonsa. Yhtye pureutuu Dizzy Gillespien musiikkiin ja samalla Perko tekee kauan kaivatun paluunsa bebop-perinteeseen. Jazz Jkl Live -konserttisarjalla ja Popparilla on kunnia saada yksi maailman mestarillisimmista saksofonisteista pitkästä aikaa esiintymään kaupunkiin.

Jazzin uranuurtaja, trumpetisti Dizzy Gillespie tarjosi tasan 30 vuotta sitten lentävän lähdön 19-vuotiaalle Jukka Perkolle pestaamalla hänet big bandiinsa 70-vuotisjuhlakiertueelleen, jonka riveissä hän kiersi kahden vuoden ajan ympäri Eurooppaa ja Yhdysvaltoja. Gillespien kunniaksi Jukka trioineen hölskyttää Dizzyn poskettomimmat bebopit ja afrokuubalaiset klassikot pirskahtelevaksi cocktailiksi: muun muassa A Night In Tunisia, Con Alma ja Tin Tin Deo saavat tältä kotimaisen jazzin tähtikolmikolta osakseen juurevan monivivahteiset tulkinnat. Jukan lisäksi triossa soittaa maamme arvostetuin komppiduo basisti Antti Lötjönen ja rumpali Teppo Mäkynen.

Jukka Perko – saksofoni
Antti Lötjönen – basso
Teppo Mäkynen – rummut

”Eipä tästä voi muuta antaa kuin täydet pojot, on tämä niin iso ja sykähdyttävä tarina pienen, syrjäisen maan jazzelämän ja etenkin erään huittislaisen pojan kannalta.” -Pentti Ronkanen, Suomijazz.com

”Jukka Perkon uusin on yksi tämän vuoden helmistä jazzin saralla”, -Venla-Vanamo Asikainen, KSML

www.jukkaperko.fi
www.youtube.com/watch?v=snvKqwUXlME
www.youtube.com/watch?v=8jHXuJLgfTI
Tour: —

Kunnianosoitus Leevi and the Leavingsille

pe 23.3.2018
Mitäpä voisi perjantai-illalta enempää toivoa kuin Leevi and the Leavingsin musiikkia.
Ilta on omistettu upean, niin kovin rakkaan suomalaisyhtyeen musiikille. Luvassa todella monipuolinen kattaus Leevi-lauluja ja joka ikinen niistä esitetään suurella sydämellä, puoliakustisella meiningillä, mitä ihanimmalla porukalla.
Kunnianosoitus Leevi and the Leavingsille:
Hanna Turunen, basso
Iina Penttilä, laulu
Lauri Sintonen, kitara
Jere Mäntykangas, kitara
Vili Kallonen, perkussiot

”Boys of summer”

la 24.3.2018
Boys of summer soittaa pop/rock-klassikoita viideltä vuosikymmeneltä jonka jälkeen lava on vapaa jameille.

Samuli Hannula – laulu Aku Tervakangas – rummut Valtteri Rouhiainen – basso Iida Pekkarinen – koskettimet Marius Pirhonen – kitara

Rosteri-bändi

ke 28.3.2018
Rosteri- bändi soittaa tuttuja ja hieman tuntemattomampiakin 60-70luvun nuorten suosikkibiisejä. Ohjelmistosta löytyy mm. Shadowsia, Hurriganesia, Baddingia, melodista kitaramusaa sekä vauhdikkaampaa menojytää. Hannu Leisimo (rummut) Erkki Eki Niemistö (soolokitara) Tapani Tapsa Iltola (komppikitara ja laulu), Hannu Korhonen ( bassokitara)

Jyri Ekholmin b-tutkinto

to 29.3.2018

Ina Forsman

pe 30.3.2018
Ina Forsman ei jätä ketään kylmäksi esiintymisellään. Ohjelmisto on soul/blues/jazz painotteista. Kokoonpano koostuu ammattiporukasta. Forsman on nuoresta iästään huolimatta kerennyt keikkailla jo Amerikkaa myöten ja hänen debyyttialbumi on myös made in Texasissa! Keikka on yksi harvoista Suomen keikoista kevään aikana.

https://youtu.be/myjzFhL88vE https://youtu.be/6hsLdLmqNOs Www.inaforsman.com

JYRMY esittää: Hebosagil & NYOS

la 31.3.2018
” Hebosagil on jo vuosikymmenen marginaalissa ihastuttanut oululainen yhtye, jonka omintakeisessa metelissä on syvyyttä, raivoa, herkkyyttä, vitutusta ja kauneuttakin. Tyylillisesti hankalasti lokeroitavissa olevaa yhtyettä lienee paras kuvailla heidän omalla puujalkasloganillaan ’New Wave of Finnish Suomi Rock’.

Illan avaa kotikaupungistaan Jyväskylästä Euroopan kiertueensa aloittava NYOS. Tämän instrumentaalisen duon äimistyttävä esiintyminen ja elokuvallisiin sielunmatkoihin kutsuva noise/math/post-rokki huokuu vimmaista energiaa ja sanatonta tarinaa.

https://www.facebook.com/events/402562583516253/ https://hebosagil.bandcamp.com/ https://nyos.bandcamp.com/

Palmusunnuntai! Komisario Palmu-sunnuntai!

su 1.4.2018
KAIKKI KOMISARIO PALMU-ELOKUVIEN YSTÄVÄT OHOI!!! Ilmoittaudu leppoisaan yksityistilaisuuteen nauttimaan kaikkien Palmu-leffojen tunnelmasta. Ilmoittautuminen FB:n kautta tai Baarille tai Pirjolle tai Samille. Tämä ei ole aprillipila.

Mari & Hirvet

ti 3.4.2018

Henri Mathlin päätökonsertti

ke 4.4.2018

Elifantree

to 5.4.2018
Luovasti elektronisen popin ja jazzin välimaastossa liikkuva Elifantree julkaisee neljännen albuminsa Anemone keväällä 2018 Eclipse Music -levymerkille. Kymmenvuotisen historiansa aikana kansainvälisestikin korkealle noteerattu yhtye on luonut nahkansa jo useaan otteeseen, eikä Elifantree tee uudella Anemone-levyllään tähän poikkeusta.

Yhtye tarjoilee uutukaisellaan upeilla akustisilla soundeilla ja lämpimillä analogisyntetisaattoreilla höystettyä korvakarkkia, joka vie kuulijansa surrealistisista vedenalaisista tunnelmista ylimaallisiin irrotteluihin. Elifantreella on käytössään iso kirjo erikoisia soittimia elektronisesta puhallinsoittimesta (EWI) analogiseen rumpukoneeseen, joiden lisäksi laulaja/kosketinsoittaja Anni Elif ja saksofonisti/multi-istrumentalisti Pauli Lyytinen laajentavat ilmaisuaan efektipedaalein. Kun tähän lisätään rumpali Olavi Louhivuoren eläväinen ja hurja svengi, on lopputuloksena uniikki ja orgaaninen äänikudos.

Anni Elif – laulu, syntetisaattorit
Pauli Lyytinen – tenorisaksofoni, EWI, efektit, rumpukone
Olavi Louhivuori – rummut
Joonas Saikkonen – miksaus

”Gig of the year.”, -Stuart Nicholson, Jazzwise

”Monet artistit sanovat omaavansa uniikkin soundin, mutta Elifantreella sellainen oikeastikin on.”, -Matti Nives, We Jazz

www.elifantree.com
www.youtube.com/watch?v=6J4zBIAS19I

MUSAKLUBI

pe 6.4.2018
Melodisen popin Musaklubi kokoontuu huhtikuussa suomalaisen ja englanninkielisen popin merkeissä. Bändi soittelee kuunneltavaa ja ennen kaikkea mukaansa tempaavaa ja iloista tanssipoppia. Myös kitaramusiikki saa ison osuuden illan ohjelmistossa koska bändissä on pari kaikukitaran mestaria.

Juha Ahtilinna,
Pepe Hämäläinen,
Eki Paananen ja
Arska Vesterinen

Illan solisteina ovat Pepe ja Juha

Puttosen Esa 50v yksityistilaisuus

la 7.4.2018

Juho Luukkonen &Lentävän Spagettihirviön kultti

la 7.4.2018
Alternative rock- ja popcovereita

Reggea workshop

ma 9.4.2018
Whalin’ Whalers kelluu karibianmeren rytmeissä. Gradian musiikkialan ammattiopiskelijat tarjoilevat pirteän kattauksen reggae- ja skamusiikkia menneiltä vuosikymmeniltä tähän päivään.

Laulu; Ayla Brinkmann (+ huilu) , Tiina Heikkinen, Nuppu Oinas Kitarat; Eero Salonlahti (+ voc), Sulo-Pekka Simonen Koskettimet; Amalia Rissanen Rummut; Miska Paananen Basso; Ville Uimi Perkussiot; Vili Kallonen Saksofoni; Mari Rupponen Trumpetti ;Tero Tuovinen

KELLARIKLUBI

to 12.4.2018
NUKKUNEEN RUKOUS
Nukkuneen Rukous on vuonna 2017 perustettu kolmihenkinen bändi,joka soittaa omia elämänmakuisia biisejään. Laulujen aiheet löytyvät perheellisen ruuhkavuosista, nykyajasta ja mm. naapurikyttääjätkin saavat osansa. Tyylisuuntana yhtyeellä ovat punk ja raskas rock.

”Pikkuhiljaa kohti rokkiunelmia mennään. Kuppi kahvia maistuis.”, bändi lohkaisee.
https://www.facebook.com/NukkuneenRukousBand

RUJO KATRAS
Rujo Katras on 4 veljeksen loppuvuodesta 2013 perustama laulu- ja soitinorkesteri jonka linjana on linjattomuus. Lähtökohtana oli suomenkielinen punk mutta parien treenien jälkeen touhu rupesi rönsyilemään niin että suomen kieli on ainut alusta asti säilynyt asia. Päätettiinkin että tehdään mitä sattuu tulemaan sen enempää kategorioimatta.

https://www.youtube.com/watch?v=c634q7WD1a4

Kellariklubi on kuukausittain järjestettävä klubi Jyväskylän Popparissa, tavoitteenaan tarjota keikkoja paikallisille, tai vähemmän paikallisille, nuorille, tai vähemmän nuorille esiintyjille. Klubien tyylisuunta vaihtelee laidasta laitaan, genrerajoituksia ei ole. Haluatko esiintymään? Ota yhteyttä!

Paukku-Petrescu-Törmänen-Halttunen

pe 13.4.2018
Neljä jyväskyläläistä muusikkosukupolvea kohtaa Popparin lavalla perjantaina 13.4. Luvassa on verevää, energistä ja hyväntuulista 50–60 -luvun jazzmusiikkia mm. Wes Montgomeryltä ja Grant Greeniltä.

Kitaristi Tuomas Paukku (s.1984) on Jyväskylässä vaikuttava kitaristi ja säveltäjä. Tukholman Kungliga Musikhögskolanista valmistunut muusikko julkaisee toisen levynsä oman Scription -yhtyeensä kanssa tänä keväänä.

Pianisti Marian Petrescu (s. 1970) on romanialaissyntyinen ja pitkään Jyväskylässä asunut pianisti. Petrescua pidetään yhtenä maailman taitavimmista jazzpianisteista ja hän on pitkän uransa aika esiintynyt lukuisten kansainvälisten jazzsuuruksien kanssa.

Basisti Pekka Törmänen (s. 1954) on eri tyylit suvereenisti hallitseva pitkä linjan muusikko. Jyväskylässä hänet tunnetaan erinäisten yhtyeiden luottobasistina ja yhtenä paikallisen konservatorion pop/jazz -osaston avainhenkilöistä.

Rumpali Kasper Halttunen (s. 2001) on huippulahjakas rumpali, joka suorittaa musiikkialan perustukintoa Gradia Jyväskylässä. Halttunen on opiskellut jo neljä vuotta Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa jazzmusiikin aineryhmässä ja soittaa mm. Suomen Big Band -yhdistyksen ylläpitämässä Junior All Star Big Bandissä.

Rock & Racing –bileet /Sami Saarelainen yksityistilaisuus.

la 14.4.2018
18-21 yksityistilaisuus.

JUICLES BAND

la 14.4.2018
JUICLES BAND on Karstulassa 10 vuotta sitten alkunsa saanut bändi, jonka genrenä on kunnioittaa edesmenneen mestarimme musiikkia. Klassikoista ja myös vähemmän tunnetuista kappaleista koostuva kaksi settiä on mukavasti kattava läpileikkaus Juicen tuotannosta.

Nelihenkinen orkesterimme on myös soittanut taustamusiikin jo kahdessa Karstulan mieslaulajien suuressa produktiossa. Onpa bändimme kosketinsoittajana ja laulussa itse kuoron kapellimestari Olli Oikari.
br> Rummuissa nykyään Jyväskylässä asuva Tomi Vainio, bassossa Kimmo Humppi ja kitarassa sekä laulussa Lasse Lahti.

Tervetuloa leppoisaan illanviettoon, jossa pannaan elämä risaiseksi, samalla kun toki ollaan ihmisiksi ! ________

Balázs Albertin päättökonsertti (näyttötutkinto)

ma 16.4.2018
Tänä iltana tuttujen jazz standardien lisäksi bändimme tarjoaa unkarilaista jazzia, jonka alkuperä on klassisessa musiikissa ja iskelmäbiiseissä .

Balázs Albert, saksofonit/klarinetti
Heikki Hakkarainen, kitara
Tuomo Mustonen, piano/koskettimet
Tapio Leppänen, bassokitara
Juuso Raatikainen, rummut.

Gradian Pop/Rock työpajat

ma 16.4.2018

LST³⁺¹ (Luoto-Snellman-Turunen)

ti 17.4.2018
LST³⁺¹ on kitaristi Matias Luodon pitkäaikaisen haaveen tulos. Yhtye on syntynyt halusta soittaa Luodon omia sävellyksiä, ja niiden kautta etsiä ja hioa improvisoinnin tuomaa vapautta sekä kollektiivista tekemistä.
Yhtye on alkujaan perustettu kitaratrioksi, mutta Popparin lavalla trion kanssa nähdään saksofonisti Aki Vänskä, joka täydentää yhtyeen sointia vahvalla ilmaisuvoimallaan. ​

Yhtye ammentaa suurimmaksi osaksi inspiraationsa amerikkalaisesta jazz-traditiosta, kuitenkin sitä rohkeasti itse maustaen.
Matias Luoto luonnehtii säveltämäänsä musiikkia leikkisästi skandinaaviseksi hardbopiksi, vaikkei yhtye ensisijaisesti musiikkinsa lokeroinnista välitäkään. ​ ​

Matias Luoto – kitara
Aki Vänskä – tenorisaksofoni
Hanna Turunen – kontrabasso
Markus Snellman – rummut

Keikka on Matias Luodon B-kurssitutkinto

Jazz Jkl Live: Kaisa’s Machine

ke 18.4.2018
Suomen Jazzliiton kevään toinen kiertueyhtye on nuorta huippuosaamista säkenöivä Kaisa’s Machine. Yhtye perustettiin syksyllä 2015 kontrabasisti Kaisan Mäensivun palattua Suomeen ensimmäisen New Yorkissa viettämänsä vuoden jälkeen. Mäensivun säveltämä musiikki on postbop-jazzia jossa kuuluu vaikutteita modernista New York -soundista sekä pohjoisesta syvällisyydestä. Improvisaatio ja neljän muusikon vahvat persoonat vievät Kaisa’s Machinen musiikin aina uusiin ulottuvuuksiin. Loppuvuodesta 2017 uuden levyn kotimaiselle Eclipse Musicille julkaissut kvartetti kuplii kuin Itä-Suomen kevät ja on salaperäinen kuin East Village.

Basisti Kaisa Mäensivu on opiskellut Sibelius-Akatemian jazzosastolla ja valmistunut musiikin maisteriksi New Yorkin Manhattan School of Musicista. Saksofonisti Max Zengerin nousukiito kotimaisella jazzkentällä parin viime vuoden aikana on ollut hämmästyttävän nopeaa. Mikael Myrskogista on lyhyessä ajassa tullut yksi maan kysytyimmistä jazzpianisteista ja kosketinsoittajista. Rumpali Jonatan Sarikoski on ikänsä myötä muuttunut lapsitähdestä Suomen jazzrumpalien ykkössarjalaiseksi.

Kaisa Mäensivu – kontrabasso
Max Zenger – saksofoni
Mikael Myrskog – piano
Jonatan Sarikoski – rummut

”Energetic bebop that could have just easily wafted out of a hole-in-the-wall NYC bar.” – Ivana Ng, New York City Jazz Records

www.kaisamaensivu.com
www.youtube.com/watch?v=YieBg28NX4g
Tour: —

Soulklassikoita Hatanpään lukiosta!

to 19.4.2018
Hatanpään musiikkilukion opiskelijat Tampereelta esiintyvät Popparissa to 19.4. klo 20. Konsertissa kuullaan tusinan verran hienoja soulklassikoita nuorten muusikonalkujen esittäminä. Hatanpään lukio sai musiikin ja musiikkiteatterin erityistehtävän alkaen syksyllä 2018. Tervetuloa kuuntelemaan nuoria lahjakkuuksia!

https://hatanpaanlukio.fi/

https://www.facebook.com/Hatanpaanlukio/?ref=bookmarks

The Skankbeat

pe 20.4.2018
Bileet ovat taattu ja aitaa kaatuu kun The Skankbeat nousee lauteille! Ensimmäisen albuminsa Everybody! julkaissut The Skankbeat on tunnettu hysteerisistä live-esiintymisistä, joissa pitit pyörivät ja naiset pyötyvät. ”Funkkia, rockia, metallia, iskelmää, diskoa…The Skanbeat on kaikkea tätä ja montaa muuta rapilla höystettynä!”

https://www.facebook.com/TSBbandofficial/ https://open.spotify.com/album/1SSmVvCCQmu59z4zmA23ej?si=JH-T-CbYSs2kyQaVH8FF4w

Revolvd – Past and Present Levynjulkaisukeikka

la 21.4.2018
Revolvd

Energinen pop/rock/punk bändi Jyväskylästä, jonka musiikissa kuulee vaikutteita mm. Blink-182:sta ja Green Daysta. Biisien tarinat rakentuvat kokemusten ja tunteiden pohjalta, tuotanto on jokseenkin duurivoittoista melankoliaa.

Revolvd julkaisee ensimmäisen täyspitkän levyn huhtikuussa, jota juhlistetaan 21.4. Ravintola Popparissa Jyväskylässä. Levyn ensimmäinen single ”Land of the Free” ilmestyi kesäkuussa 2017 ja toinen single julkaistaan maaliskuussa, jolla on mukana myös Mansesteri.

Spotify YouTube

Facebook Instagram Revolvd.fi

My Fair King Modernia alternatiivista rockia kaikenlaisilla koukuilla soittava ja rajulla live-energialla varustettu trio Jyväskylästä.

Lauri Vainio Experience ja Samppa Ylinen presents: ”C”

ma 23.4.2018
-Lauri Vainio Experience- klo 20

Vyörytämme lavalle ”Lauri Vainio ExperienCe”-nimellä kulkevan voimatrion. Soitetaan kolmen vartin setti, jossa raavitaan biisejä mm. Jeff Beckin, Jimi Hendrixin ja Stevie Ray Vaughanin laulukirjoista.

Lauri Vainio – kitara
Ville Mikkola – basso
Taneli ”Mäkelä” Jokela – rummut

-Samppa Ylinen presents: ”C”- klo 21

Luvassa on soittimia sekä ihmisiä jotka käyttävät niitä. Illan aikana saattaa kuulla biisejä ja jopa kappaleita. (Pop/rock/fuusio/mitä näitä nyt on) Kesto n. 45 min.

Ari Mustonen – basso
Ossi Peltoniemi – koskettimet
Senni Hauta-aho – rummut
Samppa Ylinen – kitara, laulu

Matias Kangasniemi & Cape Canvas

ti 24.4.2018
Illan aikana kuullaan Matiaksen ja hänen yhtyeensä Cape Canvasin keikka, joka on osa Matiaksen Jyväskylän ammattikorkeakoulun sähkökitaran B-tutkintoa. Cape Canvas yhtyeen ohjelmisto koostuu Matiaksen säveltämistä ja sovittamista kappaleista, joissa kuullaan jazzin, rockin ja progen elementtejä. Lisäksi kuullaan myös muutamia klassikoita 70- ja 80-luvuilta eli menoa ja vaarallisia tilanteita ei illasta tule puuttumaan;) Tervetuloa! Soitto alkaa klo21. Cape Canvas: Matias Kangasniemi – sähkökitara Jere Lehto – basso Panu Korhonen -keyboards Markus Snellman -rummut Niko Rimbacher – laulu Lasse Asu -saksofoni Joonatan Jaakonaho – Miksaus Ossi Peltoniemi – Valot

Subscribe: RSS | iCal

Aukioloajat

Ma-to 16-03
Pe 16-4.30
La 19-04.30
Su lepopäivä

Keikat alkavat viikolla klo 21.00 ja pe – la 22.30, ellei sivuillamme muuta mainita.

Monday Club alk. 21.00.

Liput ovelta viikolla klo 20.30, viikonloppuisin klo 22.00. Ennakot baarista.

Uudet talon viinit nyt täällä!

Hinnat 20 € / plo tai 4,40 € / 12cl. Tervetuloa maistelemaan!

Vuoden 2016 palkitut

Popparin VIP-pikkujouluissa suoritettiin perinteiset Vuoden valinnat.

Vuoden muusikko:
Lassi Friman (kitara)

Vuoden tulokas:
Aapo Lankinen (rummut, basso)

Palkitut kautta aikojen