Free Carmen + Surplus
Free Carmen – Solstice Tour // Poppari
Free Carmen on nelihenkinen alternative rock yhtye. Yhtye on kolmivuotisen luovan prosessin aikana työstänyt ja hionut tuotantoaan, joka konkretisoitui syksyllä 2024, kun bändi vetäytyi E-Studiolle äänittämään peräti kaksi albumillista musiikkia yhdessä Väinö Karjalaisen (mm. Arppa, J. Karjalainen, Ursus Factory) kanssa. Albumit miksattiin Lontoossa Mikko Gordonin (mm. The Smile, IDLES, Arcade Fire, Pete Townshend) kanssa keväällä 2025.
Free Carmenin soundi nojaa vahvasti bändisoiton voimaan ja orgaaniseen ilmaisuun. Solstice I ja Solstice II ovat bändin omaehtoisesti tuotettu esikoisalbumi, joka pohjautuu valon ja vuodenkierron vaihteluun – levyjen kappaleet etenevät kuin vuodenajat valoisasta kohti pimeää ja taas takaisin. Tupla-albumi, joka ammentaa päivänseisauksen teemoista, julkaistiin kahdessa osassa kesä- ja talvipäivänseisauksina vuonna 2025, tasan kuuden kuukauden päässä toisistaan. Popparin keikka on osa keväällä 2026 toteutettavaa Solstice Tour -albumikiertuetta.
Linktree
———
Surplus
Surplus on kaksihenkinen duo Jyväskylästä. Yhtyeen musiikkia voisi luonnehtia. Kaksikko työstää parhaillaan uutta albumia täynnä kaihoa, kauhua sekä vammojaan piilottelevan villieläimen itsevarmuutta kymmenvuotiskakkunsa kirsikaksi. Uusia kappaleita vilahdellennee myös tämän, yhtyeen ainoan alkuvuoden kotikeikan, yhteydessä.
Linktree
Satu Lii
Indiepop-artisti Satu Liin herkkä, mutta samalla rouhea musiikki saa pysähtymään. Hymyilevän melankoliset sanoitukset ja artistin auringonkeltainen ääni ovat kuin suoraan suomalaisesta mielenmaisemasta. Kitaravetoiset melodiat tuovat mukanaan lempeitä americana-vivahteita. Satu Lii esittää musiikkiaan akustisella kokoonpanolla, jonka lämminhenkinen meininki tempaisee mukaansa.
Kolme albumia julkaissut Satu Lii kokoaa Lauluja ikkunalaudalla -kiertueellaan yhteen uransa eri vaiheet ensimmäisistä sävellyksistä aina viimeisimpään tuotantoon. Satu Liin omien kappaleiden lisäksi keikalla kuullaan hänen suuren suosion saaneita versiointeja rakastetuista Suomi-klassikoista, joista julkaistiin Vanhoja suomalaisia lauluja -EP syksyllä 2025.
“Liimatan koskettavat, persoonalliset sanoitukset ilahduttavat erityisen paljon, ja lauluja haluaa kuunnella kerta toisensa jälkeen, jotta tarinoiden kaikki ulottuvuudet aukeaisivat.”
– Kansanmusiikkilehti
Musiikkivideo: Kiinni pidän susta
Jazz Jkl Live: Marius Neset Quartet
Mahtava Marius Neset Quartet tarjoilee Jazz Jkl:n kevään kohokohtana musiikillista elinvoimaa ja yllätyksiä pursuavaa nykyjazzia suoraan Euroopan huipulta!
Norjalaissaksofonisti Marius Neset (s. 1985) on eurooppalaisen jazzkentän huomattavimpia artisteja, jonka musiikissa energiset ja innostavat ideat yhdistyvät virtuoottiseen ilmaisuun ja rytmiseen kekseliäisyyteen. Jo parikymppisenä kiinnostavimpien jazzlupausten joukkoon nousseen muusikon lopullinen läpimurto tapahtui “Golden Xplosion” -albumilla vuonna 2011, jota on seurannut vahva ja palkittu ura useiden menestyslevytysten ja genrerajoja ylittävien projektien parissa.
Nesetin yhtye koostuu eurooppalaisen nykyjazzin huipuista, joista kosketinsoittaja Elliot Galvin ja basisti Conor Chaplin vaikuttavat Lontoossa sekä ruotsalais-norjalainen rumpali Anton Eger Kööpenhaminassa. Chaplinin ja Egerin yhteispeli säväytti jyväskyläisyleisöä jo pari vuotta sitten sitten Iiro Rantala HEL Trion konsertissa. Marius Neset Quartet on lavalla ja levyillä pitelemätön yksikkö, joka pursuaa musiikillista elinvoimaa ja yllätyksiä.
Yhtyeen tuorein albumi “Cabaret” (ACT, 2025) on ylistys ystävyydelle ja musiikille, sekä osoitus yhtyeen ainutlaatuisesta kemiasta. Syrjäisellä norjalaisella saarella äänitetty levy sykkii leikkisyyttä, melodista runsautta ja rytmistä rohkeutta. Jazz Jkl:n kevään kohokohtana todistetaan, miten tämä musiikki elää ja laajenee konserttitilanteessa!
Marius Neset – saksofoni
Elliot Galvin – koskettimet ja piano
Conor Chaplin – basso
Anton Eger – rummut
Jazz Jkl Live: Marius Neset Quartet
Ravintola Popparissa pe 24.4. klo 19.
Liput 25/20 €. Kannatuslippu 30 €.
Lippujen ennakkovaraus: TÄSTÄ
Kirkkovene + Kätfish
Kirkkovene & Kätfish Jyväskylän Popparissa pe 24.4.2026.
Tätä parivaljakkoa et tiennyt tarvitsevasi, kun suomalaisen punk rockin lähetyssaarnaajat Kätfish ja Kirkkovene lähtevät kiertämään Suomea. Tästä kiertueesta ei vauhtia ja vaarallisia tilanteita puutu, sillä molemmilla orkestereilla on tavoitteena saada porttikielto jokaiseen suomen kaupunkiin niin kuin Sex Pistols konsanaan. Tällä kiertueella näytetään, että punk ei todellakaan ole kuollut, vaan syntyy aina vaan uudelleen vahvempana kuin koskaan.
Liput myynnissä nyt: Tiketti.fi
Tabula Rasa
TABULA RASA
Suomiprogen klassikkoyhtye Tabula Rasa palaa keikkalavoille! Tarunhohtoinen orkesteri nähdään Jyväskylän Popparissa 25.4.2026
Vuonna 1972 perustettu ja kaksi albumia julkaissut Tabula Rasa on yksi suomalaisen progressiivisen rockin suunnannäyttäjistä. Creamin, Jethro Tullin, King Crimsonin ja Wigwamin jalanjäljistä oman soundinsa rakentanut yhtye lopetti uransa Rakastatko vielä kun ilta -singleen, joka on myös Tabula Rasan tunnetuin kappale.
Ajatus Tabula Rasan paluusta ei ole aivan tuore, mutta asia konkretisoitui kitaristi Heikki Silvennoisen muistokonsertissa toukokuussa 2025. Silvennoinen oli yksi Tabula Rasan perustajajäsenistä, kuten myös nykyisessä kokoonpanossa vaikuttavat basisti Tapio Suominen ja rumpali Asko Pakkanen. Heidän lisäkseen lavalle nousevat bändin solistina jo Tabulan Rasan ensimmäisessä versiossa toiminut Jukka Salmela, hänen tyttärensä laulaja Anna Salmela, kosketinsoittaja Jorma Kahilainen, huilisti-urkuri Markus Pajakkala ja kitaristi Kemmo Silvennoinen.
Rock- ja heavy-maailmassa kasvanut Kemmo on löytänyt kitaristi-isänsä Heikin soitosta uusia tapoja käsitellä kuusikielistä.
– Tabula Rasan kautta minulle aukesi aivan uusi maailma, johon rakastuin. Hienoa on, että olen saanut antaa omaa näkemystäni Tabula Rasan kappaleisiin esimerkiksi kitarasooloissa. Olen myös saanut soittajana paljon rohkeutta ja eri näkökulmaa tekemiseen. Heikin kitaroinnista saa paljon hyviä vinkkejä, kuinka äänen kuuluu soida ja kuinka biisissä pitää olla hyvä melodia, Kemmo Silvennoinen toteaa.
Rumpali Asko Pakkanen kertoo, ettei Tabula Rasan paluuseen liity suurisuuntaisia viisivuotissuunnitelmia, vaan kyse on hauskasta, sydämellisestä asiasta.
– Juuri nyt yhdessä soittaminen on todella mukavaa ja keikoille on luontevaa lähteä. Teemme tätä niin kauan kuin se tuntuu itsestä mielekkäältä ja on tietysti bonusta, jos ihmiset tykkäävät ja tulevat meitä katsomaan.
Legend of Laurila
Liput 38€ Netticket.fi


